Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Tämän päivän kulkukauppiaita

Jo eilen minun piti kirjoittaa kulkukauppiaista, mutta tietoa ammentaessani hairahduin laveammille teille. Nyt yritän vähän siellä täällä poukkoillen uudelleen.

Ensin pitää päättää, mikä on kulkukauppaa ja onko vain se kulkukauppias, joka tulee kotiini omin jaloin. Päätin, ettei. Vaan pointti on ylipäätään kulkeminen, kaupoille lähtö. Sitten piti ratkaista, että voiko mainittua kulkemista tehdä myös esimerkiksi sähköisesti erilaisin median välinein, kuten puhelimella ja sähköpostilla. Päätin, että voi.

Messengerin kautta minulle tulee ehkä eniten tällä hetkellä tarjouksia kauppiailta, jotka myyvät rahaa 2 % korolla. En lainaa enkä tiedä ovatko he edes aitoja pankkinaisia tai -miehiä, sillä muunkinlaisia, maallisen mammonan tarjoajia on viikoittain. He ovat kuolemansairaita tai muuten vaan rikkaita kuoleman kielissä, jotka haluavat lahjoittaa miljoonia tai ainakin satojatuhansia juuri minulle. Jotta voisin vuorostani auttaa vaikkapa köyhiä tai jotain toista kohderyhmää. Eivät ole kelvanneet heidänkään rahansa.

Puhelimen ja ylipäätään älylaitteen välityksellä onkin liikkeellä monenlasta kauppiasta. Joku haluaisi, että kilpailutan sähköni, toinen tahtoo myydä lehtiä ja kolmas vakuuksia. Onpa myös niitä, jotka kauppaavat hetken rakkautta tai ainakin onnen huumaa.

Mutta Thaimaassa on myös heitä, jotka sivuvaunullisine scoottereineen tai moottoripyörineen, avolava-autoineen ja työntökärryineen myyvät ruokaa, kahvia, muita virvokkeita, jäätelöä, vihanneksia, hedelmiä, onnenamuletteja, arpoja, tarroja, leluja, uimavälineitä ja vaikka mitä elävistä toukista lähtien. He ilmoittavat läsnäolostaan kovaäänisin tai kelloa kilkatellen.

Ihmisten luokse rantatuoleihin tulevien joukossa on lapsiakin, jotka myyvät wc-paperirullien lisäksi häkkeihin sullottujen varpuslintujen vapautusta. Minäkin taisin kerran ostaa pari vapautta pikkulinnuille saadakseni tietää miten ne vapautensa käyttävät. Ei selvinnyt, mutta taivaalle lähtivät. 

Huomaan tämän olevan aihe, josta riittäisi kertomista vaikka kuinka. Eikä enää oikein tiedä mikä on kulkukauppaa ja mikä ei. Viruspandemia esimerkiksi on vilkastuttanut kovasti elintarvikekauppaa, joka tulee median välityksellä kotiin. Voin ostaa kotisohvalla maaten ruokatarvikkeet, jotka saapuvat viimeistään seuraavana päivänä, kun vain avaan lähetille oven. Samasta ovesta tulevat myös valmiiksi tehdyt ateriat, kuumat pizzat ja kebabit virvokkeineen.

Sähköinen kulkukaupankäynti on myös tuonut kotiini valtavan määrän kauppoja ympäri maailmaa. Tällä hetkellä esimerkiksi odotan Thaikotiovelleni Kiinasta ostamaani, pientä kaukoputkea. Kalaöljykapselit ja B-12 vitamiinit sieltä jo tulivatkin. 


Ei kommentteja: