Aina silloin tällöin pohdin mitä suomalaiset mahtavat täällä harrastaa päiviensä kuluksi ja iltojensa iloksi. Olisikin mukavaa, jos joku innostuisi niistä jotain vaikka Jomtien Pattaya Beach Facebook-sivuilla kertomaan muillekin.
Itselleni kaksi tärkeintä on ylitse muiden. Toinen on joka-aamuinen kolmenvartin kuntokävely, jota voisi sanoa myös hyödyttömäksi hyötyliikunnaksi. Hyödyllistä kylläkin siksi, että se on merkittävin fyysinen toiminta, jolla pyrin lisäämään elämänlaatua tai jopa elonpäivieni määrää. Paino on pudonnut jonkun kilon ja housutkin on helpompi laittaa jalkaan.
Toinen yhtä tärkeä, vastaavasti henkisen puolen juttu on, niin ikään jokapäiväinen blogin kirjoittaminen. Sekin parantaa arkieni laatua, joskaan ei ehkä lisää niitä. Kirjoitan etupäässä itseni vuoksi itselleni, mutta olen iloinen jokaisesta lukijasta ja palautteesta, vaikka ne olisivat nurjiakin.
Samaan kastiin laitan chattailun, jota harrastan paljon englanniksi Googlen kääntäjän avulla. Opettelen siis omalla tavallani englantia, jota en ole koskaan opiskellut tuntiakaan. Olen riemuissani, kun osaan selittää englantilaisille saunakavereille, että olette varastaneet joulupukkini. Brittiseuran kuunnellessa ihmetellen, jatkan: "Kun olin autollani kotimaassanne, teltan kanssa Skotlannissa, näin siellä Santa Claus Landin ja tutun näköisen miehen Suomen Lapista ja Korvatunturilta. Kun häneltä kysyin miksi hän on siellä, vastasi joulupukki, että tämä on hänen uusi kotimaansa."
Nykyisin jatkan, että olen siis Suomesta, enkä odota enkä toivo Vladimir Putinia kylään yksin enkä joukkoineen. Eivätkä näytä lauteilla muutkaan haluavan. Joskaan venäläiset eivät juuri keskusteluun osallistu, vaan hipsivät vähin äänin altaisiin vilvoittelemaan.
Saunominen onkin yksi viikottaisista harrastuksistani. Niillä reissuilla ateriointeineen menee tuntitolkulla ja kotiin tullessa olo on kuin työpäivän tehneellä. Saatan kyllä muistaa kauan sitten päättyneiden puuhapäivien fiilikset väärinkin tai aika on kullannut muistoja. Mutta ei päivien täyttäminen saunomiseen lopu eikä siitä ala, joten jatketaan huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti