Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Solong köyhä nainen ja koiranpentu

Kuten eilen kirjoitin, niin myös aamulla tein ja kävelin kulkukoirien lahjontapussini kanssa varattoman, kauniin naisen ja hänen koiranpentunsa telttapaikalle. Olin hyvilläni, kun hän ei ollut palannut. Myös maailmaan luottanut pieni koiranpentu oli poissa. Ehkä se oli päässyt takaisin omistajansa matkaan. Koska koiraa ei ollut, huomasin, ettei se ollutkaan istunut edellisaamuna märässä rottinkikorissa. Vaan odotti emäntänsä hänen olkihatussa istuen. Kaunis ja lyhyt tarina, joka säilyy muistoissani kauan.

Aamulenkkini alkoi muutenkin mukavasti enkä ollut montaa metriä kävellyt, kun rinnalleni pysähtyi maastoauto, jonka ikkuna aukesi. Sieltä huikkasi minulle täysin vieras mies, että "hyvää huomenta Jorma Soini. Halusin vaan toivottaa sinulle huomenet, sillä asumme myös Seven Seasissa vielä jonkun päivän ja seuraan blogiasi".

Tuli hyvä mieli, aamuaskeleeni olivat kevyet ja uskoin taas ihmisten ystävällisyyteen. Koska matkassani ei muita ollut, jaoin fiilikseni reittini koirille, joilla on ihmiskoti ja niille, joilla ei sitä ole. Yksikin thairouva tuli kadun varteen sanomaan huomenta ja että hänen koiransa on nyt yläkerrassa. Elämä hymyili muille mitättömistä, mutta minulle suurista asioista. 

Varsinainen päivän päämenu oli viikottainen saunareissu, jonka kohteeksi olin valinnut tällä kertaa Jomtien Saunan. Sekin näytti kaikin tavoin paremmalta ja henkilökunnan hymytkin entistä ystävällisemmiltä. Sain lauteilla kuulla, että nykyisiä omistajia olisi ainakin kaksi englantilaista miestä ja yksi australialainen. Joka tapauksessa päivä kului rattoisasti. Söin thairuuankin saunalla.

Ystäväpariskuntakin koirieen ilmoitti vielä ennen iltaa, että ovat nyt tulossa Roi Etistä. Illalle pisteen laittoi chatviesti, joka ilmoitti, että kiikarini tai sen tapaiset, joiden läpi katsotaan kahden silmän sijaan silmä kerrallaan, ovat saapunut Kiinasta. Nekin saan, kun noudan tuotteet rantapaikalta numero 13. Toisen "kaukoputken" jätän Thaikotiin tai toisen vien Jokilaaksoon. Sillä katselen ensi kesänä lammen joutsenia, jos ne selviävät talven etelänmatkalta takaisin. 


Ei kommentteja: