Oon köyhä kuljen allapäin, ei penninpyörylää..

Facebookin profiilikuvani alla lukee tätä kirjoittaessani: "Järki ilman sydämen rikkautta on vaurauskin kuin köyhä kerjäläinen".

Vastaavasti tämän blogin otsikon laulun sanat jatkuvat: "vaan rikkaat nauraa ilkkuen, pilkkaa kuulla saan, köyhä mä oon, ou jee.....". Näin laulaa eräs tunnetuimmista pohjoiskarjalaisista, savolaisuuden ilmentymä Esa Pakarinen ehkä ainoalla kultaa myyneellä levyllään Pakarock 1.

Olen jonkun kerran kirjoittanut tällä Thaimaan matkallani köyhästä, yksinäisen tien kulkijasta, joka asuu Thaikotini naapurin tyhjällä tontilla pienessä teltassa. Mielestäni hän on kaunis, aikuisen ikään ehtinyt nainen. Jutellessani hänen kanssaan olen ajatellut, että jos joku ostaisi pari hammasta ja ruokaa niin paljon, että painoa tulisi tuhdisti lisää, olisi hänestä elämänkumppaniksi monelle farangimiehelle.

Mutta toissayönä tuli rutkasti vettä jyrinän ja salamoiden kera ja aamulla teltta naisineen oli kadonnut. Vain hellyttävän oloinen koiranpentu odotti yksin emäntäänsä litimärässä korissa. Katsoin sitä kyyneleet silmissä, sillä sydämessäni tiesin Luojan luoneen senkin. Miksi Hän niin teki, sitä sen sijaan en tiedä. Nälkä oli kova ja kaikki koirien lahjontapussini ruoka meni tämän huonolla tulevaisuuden näkymällä olevan, luottavaisen pennun vatsaan. En tiedä veikö yön rajuilma tai joku muu köyhän naisen jonnekin lopullisesti ja vain koiranpentu jäi koriinsa, vesiastian viereen odottamaan. Ehkä tämän aamun kävelyni tuo siihen vastauksen.

Lähes jokaisella Thaimaan matkallani Päiviksen kanssa on joku koiraäiti lapsineen luikerrellut sydämiimme ja tiedän, että pienen pennun tai parin elämä on pelastunut ansiostamme. Olen kokemuksista hyvilläni, sillä varsinkin nykyisin koen elämälläni olevan eniten eläimille merkitystä. Niiden kanssa ja kautta tunnen olemassaoloni merkitykselliseksi. Joskin lähes samaa koen köyhän naisen ja usein lasten kanssa.

Elämänosastani koirien kanssa olen saanut eniten kielteistä palautetta sosiaalisessa mediassa. Minut on haukuttu pahimman luokan eläinrääkkääjäksi, kun en halunnut päästää päiviltä eläinlääkäriltä kuolemantuomion saanutta pentua. Sweetheart selvisi eläen edelleen mopotaksiaseman ja 7-Elevenin yhteisökoirana onnellista, vapaata elämää. Eläinlääkäri osasi pyytää väärää diagnoosiaan anteeksi, mutta minut eläinrääkkääjäksi haukkunut ei siihen pystynyt tai edes ymmärtänyt. Yhtä hyvän elämän sai jalkansa vaurioittanut Cry-pentu. Nimensä se sai siksi, että niin surkeasti se itki kipujaan ja elämäänsä. 

On lauantaiaamu, kello puoli kuusi ja sataa. Kun se lakkaa, laitan kulkukoirien lahjontapussiin tupla-annoksen ja kävelen telttapaikalle, koiran korin luokse toivoen, että köyhä nainen on palannut tai koirakin kadonnut. Mutta jos koira on edelleen yksin, otan sen elämän tavalla tai toisella siipieni suojaan ja yritän parhaani.