Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. tammikuuta 2022

Pari juttua Thaimaasta

Pattayalla on monipuolisesti ja monipuolista ruokaa tarjolla. Oma lukunsa ovat ainoastaan thairuokaa myyvät, usein varsin vaatimattomat ruokapaikat, joita kutsutaan risubaareiksikin. Niissä saa eurolla ja alle juomineen vatsansa täyteen. Tai bahteillahan maassa maksellaan.

Sitten ovat ruokaskootterit sivuvaunuineen sekä pienet kojut ruuanvalmistusmahdollisuuksineen, joista myös saa edullisesti paikallista ruokaa. Ehkä jollain lailla vielä eksoottisempia ovat hiiliämpäri kädessä kaduilla ja rannoilla jalkaisin kulkevat kauppiaat, jotka myyvät valmistamiaan ruokia. Kuumat hiilet eivät silti takaa aina tuoreutta, sillä ruoka-aineet saattavat olla jo parhaat päivänsä nähneitä.  Kananpalanenkin voi olla lämmitetty useampaan kertaan.

Ruoka- ja juomaravintoloita on niitäkin moneen lähtöön, koska ulkomaalaisten kirjo on melkoinen. Kaikille kansoille pitää olla mieleistä purtavaa, sillä kaikki eivät pidä paikallisesta ruuasta. Jos jossakin on ruuan suhteen markkinarako, se täyttyy ja katoaakin yhtä nopeasti. Ennen koronaa esimerkiksi Jomtienin kaduilla oli huomattava määrä venäjän- ja kiinankielistä tarjontaa, jotka ovat viruksen myötä vähentyneet sitä mukaa kuin syöjätkin.

Kaikkinensa ruokapaikkoja on vähemmän kuin vuosi, pari sitten. Myös suomalaisen ruuan tarjonta on vähentynyt. Silti sitä on, jotka lähes poikkeuksetta tarjoavat aasialaisista raaka-aineista tehtyä erinomaista suomiruokaa. Pari päivää sitten katselin, kun maanmieheni pisteli laillani hyvällä ruokahalulla thaimaalaisen nakkikastikkeen kiinalaisilla kokoperunoilla. Annoksiamme lopettelimme yhtä aikaa ja kuin yhdestä suusta totesimme, että miksiköhän Thaimaassa saa paremman makuista, suomalaista kotiruokaa kuin Suomessa.

Joka puolella ja ei missään riittää ihmetyksen aiheita, jos on intoa sekä mielikuvitusta ihmetellä. Yksi on joskus keskustelun aiheeksi lauteilla yltävät saunat. Siis sellaiset kokonaisuudet, joissa on tavallisen ja höyrysellaisen lisäksi kuuma-, kylmä- ja uima-altaat sekä usein muitakin palveluita ruokineen, kuntosaleineen ja hierontoineen. Niitä on helposti Jomtieninkin lähiympäristössä puolenkymmentä, joissa tälläkin hetkellä riittää kävijöitä.

Kun joskus istun löylyhuoneessa kansallisuuksiltaan monenkirjavassa joukossa, on enemmistö oikeastaan aina sitä mieltä, että sauna on ehdottomasti alkujaan yhtä suomalainen kuten joulupukkikin. Olen melkoisen varma, että profiloitumalla nimenomaan suomalaiseksi, suomalaisten ylläpitämäksi hyväksi saunakokonaisuudeksi, olisi tilaa ja menestystä markkinoilla. Nyt suomalaisuudesta saattaa kertoa vain lauteilla istuva suomalainen ja kiukaan kyljessä kirjaimet Helo, Narvi tai Harvia. Joskus kiukaassa lukee Tylo, jonka alkuperän jätän tältä osin kansallismielisenä sanomatta 🤣. 

 

Ei kommentteja: