Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 9. joulukuuta 2021

Vastuuttomia on moneen junaan

Eilen vielä ajattelin, etten kasta minkään sortin sulkakynääni mustepulloon Sanna Marinin ympärillä käytävän megauutisoinnin johdosta. Mutta toisin kävi ja yö aamuineen muutti mieleni.

Olen kaikkea muuta kun Marinin fani, enkä ole sekaisin muustakaan marista. Diggaamaan silti hieman aloin, kun hän kutsui minuakin boomeriksi. Sellainenhan minä ikäni puolesta olen. Tosin en ole koskaan laskenut enemmistön pulkkamäkiä, vaan hiihtänyt omia latujani. Voisi myös sanoa, etten ole ikänikään vuoksi pudonnut veneestä, jos en ole siinä ollut. 

Minua kuitenkin jurppii aika tavalla väkisin tehdyt uutiset varsinkin heistä, joiden tehtävä on luotsata maatamme kansan valitsemina parhaalla mahdollisella tavalla. Eniten silti loukkaa miltä kaikki sanottu ja kirjoitettu tuntuu asianomaisen lisäksi heidän läheisistään. Kun suomalainen nainen kirjoittaa julkisesti, että Marin on juoppo ja jakaa vieraille piparia, olisi siinä ainesta ties mihin.

Toinen suuri hämmästelyn aiheeni on, että onko niin, jos kansanedustajalla ja pääministerillä on tehtäviensä puolesta kaksi puhelinta ja virkamies/naiskunta soittaa ensimmäiseen numeroon, niin he eivät kykene laittamaan viestiä toiseen? Viime aikoina on tuntunut, että jotkut haluavat hirttää pääministerimme hinnalla millä hyvänsä. Se on tiedotusvälineiden alamittaista vastuuttomuutta ja kaikkea muuta kuin kansan parhaaksi. 

Kun tästä sitten vastuullisena itseään pitävät tiedon jakajat tekevät ulkomaita myöten maamme ykkösuutisen, olisi syytä ihmetellä jotain aivan muuta kuin pääministeriämme. Mutta ehkä me, yksinkertainen ja katajainen kansa,  olemme otollinen maaperä tämäntasoisille ja sirkushuvimme ansainneet. Sillä ilman lukijoita eivät uutisetkaan olisi nykyisen kaltaisia. 

Thaimasssa häkki heiluu helposti, jos kuningasperheestä mainitsee jotain loukkaavaa. Yhä useammin tuntuu siltä, että jotain vastaavaa tarvittaisiin Suomenkin päivä päivältä alamittaisemman uutisoinnin kitkemiseksi. 

1 kommentti:

Leena Joensuu kirjoitti...

Hyvin pitkälti olen samaa mieltä kanssasi. Näistä lillukanvarsista kohutaan loukkaavasti, vaikka kaikilla mittareilla nuori nainen on luotsannut meidät läpi korona-ajan karikkojen läpi viisaasti.
Tässä kohtaa moni meistä saisi hävetä!