Otsikko taitaa olla Vänrikki Stoolin tarinoista, mutta totta se on. Onnen lahjojen epätasaista jakaantumista yritetään hyvinvointivaltiossa kompensoida monin erilaisin tavoin. Valitettavasti lapsi tahtoo välillä mennä pesuveden mukana. Tasavertainen kohtelu ei saisi tarkoittaa tasapäistämistä, pyrkimystä tunkea kaikki samaan muottiin. Tästä oiva esimerkki on eräs suomalainen nainen, joka pyrki armeijaan voidakseen kieltäytyä aseista. Se kun ei muuten onnistunut, koska armeija on
Suomessa naisille vapaaehtoinen 🤣.
Tänään viimein tapasin aamulenkilläni kahdessa teltassa asuvat miehen sekä naisen. Tosin mies oli kadottanut kotinsa enkä tullut kysyneeksi mitä sille on tapahtunut. Vain kolme kangasseinää oli jäljellä. Kalastusvapa kuitenkin oli tallessa ja lähilammelta hän aamusella pienen saaliin kanssa tulikin.
Nainenkin ilmestyi maisemiin, joka läppäsi minua käsivarteen, kun kysyin ovatko he pariskunta. Vain kavereita, sanoi hän. Sitten Noi jatkoi omaani paremmalla englannilla tietävänsä minut, sillä hän on seurannut liikkeitäni. Juttelen kuulemma iloisesti ihmisille ja koirille sekä annan niille ruokaa. Naiselle annoin 60 bahtia, joten ostan välittämistä itselleni myös häneltä koirien lisäksi.
Niinhän minä teen, sanoin ajatellessani tätä "pariskuntaa". Eivätkä tasan tosiaan käy onnen lahjat, sillä heillä ei ollut länsimaisuuden hapattamilla mittareilla mitattuna mitään, mutta kuitenkin oli kaikki hyvän mielen eväät. Iloinen, hyvä hetki siinä ja nyt eikä näkyvää huolen häivää missään. Mieleeni muistui upporikkaan laivanvarustajan, Aristoteles Onassiksen tytär Christina, joka sanoi, että kukaan ei ole itkenyt Cadillacissa enempää kuin hän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti