Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 14. joulukuuta 2021

Sauna ja muutakin seuraa

Taisi olla viime lauantai, kun kävin Pattaya Suomi-Seuralla maksamassa jäsenmaksuni ja ilmoittautumassa harvakseltaan käyvään muonavahvuuteen. Hernekeitto- ja räiskälepäivänä, lähes sulkemisaikaan oli hiljaista, kuten oikeastaan melkein kaikessa muussakin toiminnassa tällä hetkellä. 

Mutta uusia kasvoja löytyy aina ja minäkin tapasin hyvin kauan ulkomailla asuneen, aikuisen kokoisen (n. 150 kg) suomalaisen, joka oli onnistunut pysyttelemään nettimaailman ulkopuolella. Harvinaista ehkä 50-vuotiaalle miehelle. Joka tapauksessa hän soitti iltasella kysyen lähdenkö saunaan. Vastasin, etten enää tänään, mutta huomenna olen sopinut meneväni Pentti Peltisepän kanssa Q-saunaan aamukävelyn jälkeen.

Sinne sovin treffit ja selitin sijaintia parhaan kykyni mukaan ilman karttaa ja nettiä. Kun aamu tuli, olin saunalla huhuilemassa, mutta ei näkynyt Mainarimiestä. Ei vastannut chatteihin eikä puheluihin, joten siirryin löyly- ja höyryhuoneiden uumeniin.

Ajan kanssa Ari löytyi langattoman langan päähän ja sanoi olevansa saunassa. Lisäsi, ettei taida kyllä olla sovittu paikka, kun seinässä lukee isoilla kirjaimilla VIP ja palvelua on moneen lähtöön. Joten siellä mies jatkoi kylpemistään, mitä kaikkea se sitten tarkoittikaan.

Sovimme treffit seuraavalle päivälle, tällä kertaa ruokapaikka Kissiin, jonka senkin sijaintia selitin miten osasin. Vaan eipä näkynyt Ari Mainarimiestä tälläkään kertaa. Mutta taas illalla hän soitti sanoen Australian englannilla, että sorry sorry. Tähän minä no problem, we have time, try tomorrow again. Näin sovittiin, joten tänä aamuna uudelleen samassa paikassa, joka saattaa viimein onnistuakin. Puhelua lopettaessaan hän nimittäin naurahti, että arvaa mitä luki kuppilan seinässä, jonne hän oli mennyt rutkasti myöhässä. En arvannut, joten hän sanoi seinässä lukeneen KISS 🤣🤣. 

Ei kommentteja: