Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 19. marraskuuta 2021

Kaukokotina Thaimaan Seven Seas

Olisikohan ollut kymmenen vuotta sitten, kun Päivis kysyi, että mitä mieltä olen, jos hän hankkii oman asunnon Jomtien-Pattayalta. Tähän minä, että olet tukenut monia hölmöjäkin ajatuksiani, joten vuorostaan minulta täysi tuki ja apu unelmallesi. Voi, kuinka selkeästi muistankaan kuinka olin silloin varma, että vanhenemme yhdessä 😢.

Etsimme netistä ja kiersimme lukemattoman määrän valmiita kohteita löytämättä sopivaa. Kaikki joihin ihastuimme olivat menneet nopeammille. Tuli selväksi, että jos tahdomme täysin mieleisen, on otettava isompi riski ja valittava kohde, jota ei ole vielä aloitettu rakentamaan. Niin törmäsimme hotellin, klubirakennuksen ja 1500 asunnon kokonaisuuteen, josta löysimme omamme. Vaikka Thaikotimme onkin yhteinen, on se oikeasti Päiviksen.

Kun ensi kerran kävimme tontilla, silloin ei ollut edes keppejä pystyssä mihin mikäkin rakennus tulee. Se oli koirien valtakunta. Annoimme monesti sen vapaille asukkaille ruokaa sekä kerroimme tulevamme naapuriksi. Kun viimein kotimme valmistui, tulivat myös vartijat, jotka häätivät kanta-asukkaat viereiselle, tyhjälle tontille. Siellä käymme yhä niitä tai niiden jälkeläisiä aamuisin tervehtimässä. Yhtä nimitimme allaskoiraksi, sillä se kävi monesti myöhemmin salaa uimassa isossa, talojen välissä kiertelevässä altaassamme. 

Itselläni on monipuolisessa, kämmenen kokoisessa laitteessa ohjelma ja asetukset, jotka poimivat muistoja nähtäväkseni. Sieltä löysin tuhansista valokuvista muutama päivä sitten hyvinkin rakkaan hetken kahdeksan vuoden takaa. Sillä oikeastaan emme olleet Seven Seas kotimme ensimmäiset asukkaat, vaan rakentamisen aikaan tulevassa kaukokodissamme asui kuvan perhe. Vanhemmat olivat rakennuksella töissä ja lapset pyörivät mukana. He kaikki tekivät meidänkin kotia, ehkä loivat ja jättivät sinne hyvän hengenkin.

Hetki on siksikin kovin rakas, sillä siinä on paljon omia unelmiani, kuten rakkaus, nuoruus, lapset, vaimo, yhteinen koti ja tulevaisuus. Toki ne kaikki ovat olleet totta myös minulle, nykyisin enemmän vain muistoissani. 

Jos suunnitelmani toteutuvat, olen Thaikodissamme viikon kuluttua 2- 3 kuukauden ajan. Thaimaa on maailmassani kertakaikkisen hieno maa ja kokonaisuus ihmisineen. Sen ainut huono puoli kannaltani on pitkä lentomatka. Siitäkään en kärsisi, jos jostain luopumalla matkaisin busines tai ensimmäisessä luokassa nukkuen yölennolla. Tätä olen kerran päässyt maistamaan, kun olivat myyneet karvalakkiosaston liian täyteen ja siitä hyvitykseksi siirsivät meidät unelmiemme paikoille. Matka Helsinki - Bangkok oli vain hyvin nukuttu yö 😅. 



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Naapureita ollaan siellä päin maailmaa, kymmenen vuotta sitten ostin kauniista talosta remontoidun asunnon. Ensi keväänä on tarkoitus mennä katsomaan miten se on selvinnyt koronakaudesta.

For life kirjoitti...

Okei. Onko kohteen tai sinun nimi salaisuus?