Kymmenen vuotta joka päivä blogeja

Tänään on kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä. Sen yhteydessä vietetään teemaviikkoa, jonka tavoitteena on lisätä lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista.

Samana päivänä syntyi tämä 3651:s Elämän tähden blogi, joista ehkä 1/3 on Päiviksen ja loput omia kirjoituksiani. Tosin voi olla, että Kuitusen Jorma teki joku vuosi sitten yhden tekstin. Joka tapauksessa kymmenen vuotta sivun mittaisia kirjoituksia käytännössä joka päivä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta on merkittävä saavutus. Kaikkinensa se vaatii ajatteluineen, kirjoittamisineen, kuvineen ja korjauksineen joka kerta aikaa tunnin tai pari, joten ajallisestikin se on paljon. Laskenko oikein, jos sanon sen olevan yhteensä puoli vuotta yötä päivää?

Viime yö toi sähköpostiini kymmenvuotis-kirjoituspäivän kunniaksi myös bloginkirjoitusalustan ylläpitäjältä (ehkä) tekstin, jonka Google käänsi näin: "Levykiintiöilmoitus kohteelle "elamantahden.fi". Verkkotunnus "elamantahden.fi" on saavuttanut levykiintiön. Tili käyttää tällä hetkellä 96,54 % levykapasiteetistaan. Sinun tulee seurata alla olevaa linkkiä lisätäksesi levykapasiteettia automaattisesti ilmaiseksi mahdollisimman pian, jotta et menetä tiedostoja ja tulevia sähköpostiviestejä.  Käytä Levyn kapasiteetti -työkalua osoitteessa https://elamantahden.fi:2083/?goto_app=DiskCapacity. Järjestelmä loi tämän ilmoituksen 2021/3/23 13:17:46. Voit poistaa "Käyttäjän levyn käyttövaroituksen" -tyyppisen ilmoituksen käytöstä cPanel-käyttöliittymän kautta: https://elamantahden.fi:2083/?goto_app=ContactInfo_Chang. Älä vastaa tähän automaattiseen viestiin."

Teksti haiskahtaa joka tapauksessa sen verran oudolta, vaikka toki voi olla tottakin, että jätän linkit aukomatta ja katson mitä tapahtuu. Jos kaikki katoaa, menee mukana paljon. Mukaan luettuna 365-sivuisen kirjani tekstit ja kuvat.

Näiden vuosien aikana olen purkanut ajatuksiani lähes kaikesta itselleni tapahtuneesta tai muuten elämääni liikuttaneista asioista. Olen rakastanut, vähän vihannutkin, nauranut ja itkenyt, sillä aikaan on mahtunut kaikkia tunteita, joita ilman en edes kirjoita. Mieleen ei juuri tule minulle tapahtunutta, josta en olisi kertonut tai en voisi kertoa. Vain harvoin olen tietoisesti loukannut ketään, tosin niitäkin on, sillä viimein metsäni vastaa kuten sinne aikansa huutelee.

Kirjoittamiselleni en loppua näe, sillä jokapäiväinen, mukanani aina kulkeva tekemisen muoto on vaelluksellani tärkeä, kovin tutuksi tullut matkakumppani. Se on paljon enemmän kuin kirjaimia tai sanoja, sillä niiden sisällä on iso osa elettyä elämääni.