Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 10. kesäkuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 308

Eräänkin kerran olen puolustanut homojen oikeutta rakkauteen. Liityin jopa Aito Avioliitto faceryhmään saadakseni tietää mitä itseään uskovaisina pitävät asiasta aidosti ajattelevat ja mitä mieltä oma sydämeni pohjimmiltaan on.

Ryhmästä osa olisi erottanut minut, mutta barrikadeille puolustamaan nousi jokunen vanhan liiton kristitty motoristi. He sanoivat, että "Soini on kelpo mies, mutta sillä on omat ja usein oudot jutut sekä mielipiteet. Tai siltä tuntuu varsinkin, jos ei oikeasti ja ennakkoluulottomasti pysähdy ajattelemaan ja keskustelemaan". Kiitos tästä heille.

Halusin tietää jotain, mutten edes tiennyt mitä. Enkä tiedä vieläkään. Jotain kuitenkin opin, jota olen saanut maistaa aiemminkin. Sain kokea joidenkin tunnustavana kristittynä itseään pitävien ihmisten armottomuuden ja rakkaudettomuuden. Näin sen koin ja näin sen koen. Kun kysyn heidän omaa mielipidettään, en sitä saa. Saan sen sijaan kymmeniä eri raamatunpaikkoja, mutten ainoatakaan henkilökohtaista näkemystä.

Ihmisenkin osana on iankaikkisuus muodossa tai toisessa, sillä mikään ei milloinkaan katoa, vaikka muotoaan muuttaakin. En usko, että minulla on matkalippua koskaan sellaiseen osoitteeseen, jossa Big Boss, mitä se itse kullekin tarkoittaakaan, ei ota luokseen kaikkia luomuksiaan.

Älyni ei riitä ymmärtämään minulle kaupattuja iankaikkisuuden eri osastoja. Kuumaa tai sopivan lämpöistä, sillä en usko helvettiin. Tosin näillä maanpäällisillä paikkojen jakajilla ei liene valtakirjojakaan. Tältä osin feikkejä koko lauma. En hyväksy sitäkään, että tuonpuoleista ei kannattaisi järjellä edes pohtia, sillä se on kuulemma vain uskon asia. Tottahan toki, mutta minulle se on sen ja tunteen lisäksi myös järjen asia.

Vain yhden kerran olen itkenyt uskoni vuoksi. Katsoessani elokuvaa Golgatan kärsimystiestä ja Vapahtajan kuolemasta. Kun ristillä kuoleva Kristus kysyi Isältään miksi minut hylkäsit ja pyysi anteeksi kaikkien ihmisten vuoksi, koin vahvasti, että pyyntö meni sinne, missä toivon itsekin joskus olevani. Matkaan Hänen kanssaan lähti kaltaiseni ryöväri viereiseltä ristiltä ja ehkä toinenkin toiselta puolen.

Tuntemani kirjanoppineet ja tämän ajan feikkifariseukset ovat tehneet paljon sen eteen, että tämä kaikki hämärtyisi. He ovat vuosikymmeniä laittaneet minua laillaan istumaan, vaikka sydämessäni olen seissyt koko ajan. Lopputuloksena he ovat ehkä menettäneet toivonsa suhteeni. Osin juuri sen ansiosta olen itse saanut uskoa ja ymmärrystä vastaavan määrän lisää. 

En silti istu käsi raamatulla kivillä heittelevien vuoksi. He jatkavat pohtimistaan kumpi on homo-/lesbopareissa mies tai nainen. Tai onko kumpikaan vai onko joku ladyboy, sukupuolineutraali, muunsukupuolinen tai jotain aivan muuta. Sen sijaan yritän ymmärtää, että vaikka kukaan ei olisi pestiä antanut, jotkut ovat ottaneet tuomioiden ja taivaspaikkojen jakamisen elämänsä tehtäväksi.

Kun aikani on, lähden matkaan omia polkuja kulkevana ja väärien valintojen asiantuntijana. Jos se johtaa portin pieleen Ontuvan Eriksonin, Repe Helismaan ja Tapsa Rautavaaran viereen, olkoon niin. Siellä jatkan Tapsan kanssa siitä mihin jäimme Tikkurilan uimahallin saunan lauteilla.

Tänään kuljen elämääni patoutuneen tarpeeni kanssa olla hieman kiroileva, toisinajatteleva ja vähän kelvotonkin, joka välittää eniten ihmisistä, joilla ei ole mitään, sekä koirista vailla ihmiskotia. Ehkä silti olen yhä vain siivosyntinen ja näyttelen kunnollisempaa kuin olen.

Luojani, johon uskon, on täydellinen rakkaus, mutta muuten yllätyksiä ja outoutta täynnä. Hän on antanut minulle rakkaita ihmisiä sekä niitä, jotka hymyilevät kohdatessamme mitään sanomaton hymy huulillaan. Mutta ajattelevat, että helvettiin menee tuokin. 

Ei kommentteja: