Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 7. joulukuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 123

Nurmelan mukana tuli muutakin kuin yli kymmenen huoneen, yhteisten tilojen ja ruokasalin, sosiaalisia lomia viettäneiden asuinrakennus. Tuli sauna, jota Etapista muuttanut väki piti lämpimänä kesät talvet. Avantokin oli, jonka ykköskäyttäjä oli Kaarina Pihlaja. Jälkijunasssa kulkivat viikottaisen äijien avantosaunan Sakari, kunnanjohtaja Tarmo Pipatti, valtuuston puheenjohtaja ja kelkkalukaverini Paavo Luukkonen sekä minä.

Vaikka he olivatkin ystäviäni, oli yhdistyksen pinnalla pysymisen yksi tärkeimmistä peruspalikoista hyvät poliittiset suhteet. Niiden kautta syntyy luottamus, jota eivät isotkaan puhurit horjuta. Lähtiessäni Katulähetyksestä suorastaan jankutin tätä. Valitettavan usein jonkun merkityksen ymmärtävät muut vasta sen menetettyään. 

Hoitokotitoiminta siirtyi siis Nurmelaan. Rantasaunan lisäksi kauppaan kuului kesätalo Kuusela, jonka jälkeeni bossiksi tullut Erkki Arvaja kunnostutti hienoksi. Kiinteistöllä oli myös aivan junaradan vieressä hirsinen rakennus, joka sekin peruskorjattiin. Nimekseen se sai Ratavartija Inkerin mökki, sillä Inkeri oli myös Sakarin äidin nimi. Pihlajat asuivatkin myöhemmin tässä pienessä talossa. Yhteensattuma tai aasinsilta on, että elokuva Ratavartijan kauniista Inkeristä on tehty Sakarin ja minunkin syntymävuonna.

Sitten kauppaan kuului vaatimaton eläinsuoja, joka oli Ponserin Ilon ja sen varsan lisäksi myös pienen aikaa Kalliomäkeen muuttaneen Visin Lennon, alias Jessen koti. Kanalakin kukkoineen kuului varhaisesta aamukiekunnasta alkaen kuvioon. Nurmelassa oli kissojen ja koirien kera karitsakin tai mikä lieni lammas tai pässi.

Mutta terapeuttisikaa ei enää tullut taloon, vaan terapeutin paikan oli ottanut vaimoni Liisa, joka viikoittain ajoi autollaan Nurmelaan pitämään tunteja. Ne saivat nimekseen Liisan luennot ja olivat hyvin suosittuja. Kuten myös Liisa, sillä hänestä pidettiin. Taisi saada väeltä jouluisin lahjankin. Ehkä moni koki hänet vertaisekseen pyörätuolinkin käytön vuoksi. Joka tapaukseksi se opetti minulle, että vertaisen ei tarvitse olla kokenut samaa ollakseen hyväksytty kulkemaan jonkun rinnalla.

Tätä kirjoittaessa on Nurmela myyty, kuten paljon muutakin omaisuutta yhä kiihtyvällä vauhdilla. Näin on myös Katulähetyksen useiden toimintojen kanssa. Kun olen kysellyt mitä tapahtui hoitokotiin sijoitetulle viiden osakehuoneiston sijoitukselle, häirikön maineeni vain kirkastuu vastauksen sijaan. On kuin joku olisi vienyt kielen myös niiltä joiden pitäisi tietää.



Ei kommentteja: