Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 12. syyskuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 37

Irwinin kanssa kulkiessa ei aika tullut pitkäksi.

Luulen, että hän nautti eniten esiintyessään jonkun kansankuppilan savuisessa ilmapiirissä. Siellä taiteilija Goodman koki olevansa faniensa keskellä ja omiensa joukossa.

En oikeastaan ollut vain autokuski enkä roudari. Vaan yksi niistä, joiden tehtävä oli huolehtia kaiken sujuvuudesta. Oli hyvä toimia, kun korvien välissä oli mestarin itsensä antama henkinen valtakirja, että kulisseissa sanani oli laki.

Varsinkin valomerkin lähestyessä osa ravintolayleisöstä oli liiankin innokasta pääsemään jotenkin kosketukseen Irwinin kanssa. Jotta homma ei lähtenyt lapasesta, tarvittiin välillä järjestysmiehiäkin. Goodmanista pitivät lähes kaikki, niin miehet kuin naisetkin. Moni puhui hänen rooleistaan, joita ei kyllä ollut. Antti oli 100 %:sti myönteisessä mielessä pesunkestävä renttu. Kirjaimellisesti aito itsensä.

Viimeisen hittikappaleen, Rentun ruusun suosion ollessa huipussa Hammarberg vietti vapaa-aikaansa, esiintyi ja nukkui usein samat vaatteet päällä päivätolkulla.

Kunnes tuoksu oli sen mukainen. Silloin etsittiin yösija, jossa oli mahdollisuus kunnon löylyihin. Tuuppasin monesti miehen pesutupaan evästyksin, että vasta saunatuoreena takaisin ihmisten ilmoille. Perään heitin jätesäkillisen puhtaita vaatteita. Firmojen lahjoittamina niitä riitti jaettavaksi moneen lähtöön. Toki bastuun menin itsekin, sillä Irwin oli lauteillakin tarinoineen loistoseuraa. 

Antista monet halusivat hyötyä. Kuten yritykset mainosvaatteineen. Että "voisit sä hoitaa tai kattoo, että sillä ois tää tai nää joskus päällä?" Siitä oiva esimerkki oli Irwinin suosiossa ollut kipparin lakki, jossa kokardin tilalla oli Amiraali-oluen kangastarra.

Muistan myös Four Roses Kentucky Straight Bourbon whiskyä kauppaavan nuoren miehen. Joka sympaattisuudellaan pudotti "turvamiehen" suojakseni. Otin häneltä Neljän Ruusun juomapaidan ja lupasin, että hoidan sinulle kunnon mainoksen. Pidin lupaukseni. Kun Rentun ruusu oli listaykkösena ja Irwinillä TV-esiintyminen, oli hänellä tämä paita päällään.

Ei kommentteja: