Tai eihän työ vain päiväkeskuksessa ollut, vaan kävin vankiloissa, sairaaloissa, muissa laitoksissa ja hoitopaikoissa. Kuljin myös kaduilla, ravintoloissa ja tein kotikäyntejä. Pidin päihdeleirejä ja pidin toimintaa esillä monin tavoin. Ajattelin olevani vasta uuden urani lähtökuopissa.
Yksi loistava työn tukija oli työvoimatoimiston johtaja, tohtori Keijo Lipén. Eräs tapaus on jäänyt elävästi mieleen. Hänellä oli mielestään vapaa-ajan paikassaan rakentamiseen liittyviä työllistamistöitä, joita mies halusi tarjota päiväkeskuksen väelle.
He kertovat, että ensin myönnät lafkasi maksaman valtion tuen itsellesi tai taustajärjestölleni, jonka jälkeen sijoitamme jengin tekemään saunaasi. Osaltani homma jäi tähän, mutta yhteistyö työvoimatoimiston kanssa vain parani.
Omakotikadun toiminta tarjosikin vuosien saatossa monelle ponnistuslaudan kohti parempaa tulevaisuutta erilaisten tekemisen ja olemisen muotojen avulla. Loppujen lopuksi Omakotikadun väestä ei monikaan ollut millään mittarilla alkoholisti. Miten olisi voinut ollakaan, sillä tervetullut oli vain, jos ei ollut viinaa päässä eikä povessa?
Mutta usealla oli hyvin yksipuoliset vapaa-ajan viettotavat, vaikka juuri mitään muuta ei ollutkaan kuin vapaata. Lisäksi vain harvalla oli parisuhde. Yksinäisyys oli monen näkymätön seuralainen, johon kiinnitetään aivan liian vähän huomiota. Sitä poistamassa oli usein alkoholi ja sen tuoma seura.
Jokunen tovi myöhemmin toi Sininauhaliiton silloinen toiminnajohtaja Esko Knuuttila Lahteen Ruotsista päiväkeskustoimintamallin. Lahden Sininauhan majalla kävin usein tuumailemassa. Todeten, että ruotsalaisten Ria-malli istuu hyvin meillekin. Esko Knuuttila toimitti kirjankin, Päivä paremmaksi päiväkeskuksessa, johon kirjoitin luvun toiminnastamme. Käytännössä toiminta Jyväskylässä, Lahdessa ja myöhemmin koko valtakunnassa on hyvin samankaltaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti