Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 11. tammikuuta 2020

Filippiineillä, osa 13

Tänään sain luuni ensimmäisen kerran rannalle. Pattayan rantoihin verrattuna, vesi oli paljon kirkkaapaa, mutta vastaavasti itse rantahiekka roskaisempaa. Koska tämä käytännössä on ensimmäinen ranta täällä, johon tutustun, en siitä juuri kritiikkiä, jos en myönteistäkään lähde sanomaan. En osaa sanoa sitäkään oliko kyseessä turistiranta vai enemmän paikallisille tarkoitettu.

Mutta neljän hengen Olongapossa asuvasta pariskunnasta haluan lopussa sanoa sanasen, sillä he toivat koko päivään hyvän mielen. Jota ei poistanyt suomalaisface-ryhmässä käyntikään.

Jaan blogini useampaan ryhmään, mutta vain noin kolmen hengen alamittainen miesporukka on ottanut minut Suomalaiset Filippiineillä -ryhmän henkilökohtaisuksiin menevän pottuilun kohteeksi. Se ei ole selvinnyt miksi he haluavat pilata koko ryhmän hyvää tarkoittavaa mainetta, kun kirjoituksiani voisi kommentoida myös suoraan blogiini.

En ehkä olisi aiheesta enää jatkanut, mutta minulle tulleet yksityisviestit antavat syyn sanoa jotain. Olen nimittäin saanut kolme chatttia eri henkilöiltä, jotka ovat jättäneet Filippiinit pois matkaohjelmastaan osin siksi, että he ovat tulleet siihen käsitykseen, jotta mainitusta ryhmästä ei saa apua, vaikka tarvitsisikin.

Minulla on valitettavasti sama kokemus, joskin tottakai muunlaisiakin lienee. Tämän sai karvaasti kokea myös suomalaisnainen, jonka ei tarvinnut paljoa yhtä öykkärin viestiä arvostella, kun takaisin tuli "onko mennyt pilluun hiekkaa?"

Mutta tämä rannan perhe oli yliveto. Kun sain takapuoleni hiekalle ja kangaspalalle, ojensi mies minulle lautasen sekä kysyi ystävällisen heloun jälkeen, että haluatko syödä? Tarinoitiin pitkät tovit ja oli oikein mukavaa.

Ei kommentteja: