Koti-Suomen pimeintä aikaa odotellessa

päivis: Tänään tulin ajatelleeksi, että olemme olleet Thaimaassa jo kuukauden, vähän ylikin. Ja Suomeen lähtööni on aikaa enää kaksi viikkoa. Maanantaina kahden viikon päästä tähän aikaan illasta olen luultavasti jo lentokenttähotellissa odottamassa seuraavaa aamua, jolloin lentoni Osloon lähtee. Ja Jorma on kanssani odottamassa lähtöään omiin seikkailuihinsa.

Moni saattaa ajatella, että olen hullu tai asiat eivät muuten vain ole oikealla tolalla, koska haluan tulla Suomeen juuri silloin, kun päivä on kaikkein pimein. Näin on. Sen satuin juuri lukemaan Hesarista.

Asiaa oli selvitetty siltä pohjalta, että marraskuun 20 päivän paikkeilla auringon nousun ja laskun väli on suhteellisen lyhyt. Keskimäärin silloin on niin pilvistä, että auringon valoa saattaa olla tarjolla vain muistaakseni 0,6 tunnin ajan. Ja kun yleensä luntakaan ei vielä silloin ole maassa, siitä ei voi saada valoa, joka valaisisi päivää. Saatan siis olla äärimmäisen typerä, kun suostun tähän ja vielä ihan vapaasta tahdostani.

Tätä ei kotimaassa takuuvarmasti ole tarjolla: aurinkoa, valoa ja lämpöä.

Syyni Suomeen tuloon ennen aikojaan johtuu uudesta harrastuksestani, josta aiemmin loppukesästä olen kirjoittanut: taksin kuljettamisesta. Myönnän, että hurahdin hommaan, vaikka sen tuoma lisäansio ei ainakaan vielä ole ollut kummoinen. Mutta haluan opetella.

Ihan pelkästään rahan takia en taksihommiin myöskään ryhtynyt. Koska en ole erityisen sosiaalinen, taksissa ihmisten tapaaminen ja enemmän tai vähemmän small talk pysyy juuri niissä rajoissa, joissa sen haluankin olevan. On mukava, kun ihmisiä tulee ja varsinkin menee.

Oma ilonsa tulee siitäkin, että nimenomaan voin viedä heidät sinne, mihin haluavat päästä. Vaikka lentokentällä saattaa harmittaa, kun ensin on joutunut odottamaan kohtuuttoman kauan päästäkseen terminaalin eteen ja sitten kyytiin hyppää tyyppi, joka tahtoo, että vien hänet muutaman sadan metrin päässä olevaan hotelliin, koska asiakkaan jalka on sen verran kipeä, ettei hän halua kävellä perille. Näinkin on käynyt.

Silloin ajattelen, että minun tehtäväni on viedä ihmisiä sinne minne he ovat menossa. Joskus käy noin kuin kerroin, hyvällä tuurilla taas saan kyydin jonnekin Porvoon taakse, jonne yöaikaan hurauttaa hetkessä ja ihan pikapikaa olen taas poimimassa kyytiini uusia asiakkaita.

Ajatukseni taisivat viivähtää taksiasioissa siksikin, että viime yönä näin jotain unta tuosta aina vain yhtä mielenkiintoiselta tuntuvasta harrastuksestani. Ja tiedän, että ilman uniakin ajatukset aivan tahtomattakin kääntyvät tulevaa kohti. Näin käy joka kerta, kun paluu kotimaahan alkaa lähestyä.