Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 23. marraskuuta 2018

Ihmiskokeita

päivis: Joka kerta kun tulen Thaimaasta Suomeen, olen eräänlaisessa ihmiskoetilanteessa, jossa voin tarkkailla itseäni suhteessa valoon, lämpöön, liikenteeseen ja vaikka hintoihin. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ensimmäinen huomioni oli, että aika hyvin saatan sopeutua ainakin kotimaan kylmyyteen ja pimeään.

Viime talvena ajattelin vielä, että vasta jossain vuosien päässä saattaa olla se aika, kun tarvitsee ostaa uusia talvikamppeita. Silloinhan näköpiirissä oli, että jonnekin vanhuuden raihnauteen asti lennän syksyisin Thaimaahan ja palaan vasta kevätkeleillä. Enpä noita ajatellessani osannut vielä ottaa huomioon, että hurahdan ajamaan taksia. Vain ja ainoastaan se on syy, miksi palasin tiistaina kotimaahan.

Toistaiseksi ikävintä Suomen alkutalvessa on myöhäinen auringon nousu ja aikainen lasku. Kun Thaimaassa olen tottunut heräämään yhtä aikaa auringon nousun kanssa, nyt tuota ajankohtaa pitää malttaa odottaa parikin tuntia heräämisen jälkeen. Ja kun iltapäivä on parhaimmillaan, aurinko katoaa horisonttiin.

En osaa sanoa, mistä syystä herään nytkin kuuden aikaan. Thaimaassa kello on silloin jo yksitoista. Jos uskoo siihen, mitä aikaeron selättämisestä sanotaan, parissa kolmessa päivässä en vielä ole voinut päästä kotimaan aikarytmiin.

Toistaiseksi kotimaassa ei ole vielä ollut niin kylmä, että olisin kärsinyt siitä. Kuumassa ja kylmässä olosta selviää, kun pukeutuu oikealla tavalla. On kai selvää, että mieluiten olisin kuitenkin lämpimässä kuin kotimaassa, jossa todelliset pakkaspäivät ovat vasta edessä.

Kun Thaimaassa välillä oikein hikoiluttaa, toivoo, että jostain tulisi vilvoittava tuuli. Sitähän ei kodin ulkopuolella ole tarjolla juuri muualla kuin jossain kauppaliikkeen ilmastointilaitteiden viilentämässä sisätilassa. Joskus naapurin 7-Elevenissäkin on niin kylmä, että melkein tekisi mieli kääntyä ovelta takaisin.

Suomessa saunaa kaipaa enemmän kuin Thaimaassa. Tosin sielläkin käymme usein saunomassa. Saunareissulla viivähtää aikaa usein tuntikausia. Olisin tänään voinut lämmittää saunan kotona, mutta kun ennen töiden aloittamista minulla oli vielä yksi vapaapäivä, päätin käydä saunomassa ja viipyilemässä kylpylän altaissa Vantaan Flamingo Spassa.

Jonkinmoisena ihmiskokeen päätelmänä voisi sanoa, että loppujen lopuksi ihminen sopeutuu melko helposti vaihtuviin olosuhteisiin. Sopeutumisessa kyse on oikeastaan vain oikeasta asenteesta.

Ei kommentteja: