Filippiinit, osa 2

jormas: Taksi siis nylki minut. Ei se tosin ollut kuin jokunen kymppi, mutta oli kuitenkin. Tietysti voi sanoa, että pakko ja pakko, mutta jos en kohtuullisessa ajassa olisi löytänyt kaipaamaani linja-auto asemaa, olisi pitänyt etsiä yökortteeri Manilasta, joka helposti olisi maksanut kyydin verran.

Löytämäni busstatioin oli kokemus sekin vailla vertaa. Ensin joku kulman takaa saattoi minut katoksen alle ja penkille sanoen, että venttaa tuossa reipas tunti, niin lähtee Angeles Cityyn linjuri. Jotenkin aikani istuttua päätin mennä kyselemään menemisiä busseista, joissa oli jo matkustajia sisällä.

Yhdessä sanoivat, että tämä on väärä asema, ei täältä lähde busseja lainkaan Angelesiin. Toisessa sanoivat, että of course, mutta sinulla on vaihto siellä ja siellä. En luovuttanut, vaan jatkoin vielä kolmanteen. Jossa sanoivat heti, että come in, we start just now to Angeles City. Joten eikun sisään vaan.

Bussissa sattui heti pikkuinen alakuloa kehittävä episodi, sillä montaa tyhjää paikka ei enää ollut. Joten kysyin mukavan tuntuiselta miekkoselta, että onkohan tämä vapaa paikka. Johon hän, että ei. Ajattelin siis, että joltakin pysäkiltä tulee siihen joku hänen kaverinsa. Vaan eipä näyttänyt tulevan, joten joka kilometri sappeni kiehui kuumemmin ja kuumemmin. Tapailin mielessäni sanoja, joilla voisin kuitata epäystävällisyyden ja nöyryytyksen.

Ja Luoja kuuli huutoni, sillä yhdeltä pysäkiltä nousi bussiin taatusti seudun lihavin tai ainakin lähes ja tälläsi kankkunsa valtaisan ruhonsa tyhjälle paikalle kysymättä mitään. Siinä he sitten istuivat kumpikin tuppisuina kolmen tunnin matkan ja sieluni täyttyi aidosta vahingonilosta.

Kun viimein jäimme päätepysäkillä kaikki pois, en voinut olla sanomatta, että sorry, kun en ymmärtänyt, sillä olit näköjään varannut paikan miesystävällesi. Päälle tarjosin kättä, johon hän myös hymysuin tarttui.