Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 26. lokakuuta 2018

TM8 eli lisää maahantuloja pyytämässä Thaimaassa

päivis: Aloittaisinko kertomalla hyödylliset ohjeet siihen, miten Thaimaan non-immigrant-viisumiin haetaan lisää maahantulolupia paikallisesta Immigrationista? Vai menisinkö aiheen pariin päästämällä ensin suustani muutaman kirosanan? Sen verran taas suututtaa maamiehiemme ja ehkä -naistemmekin hinku pelotella ja vakuutella tulossa olevista vaikeuksista, kun on tiedossa, että joku on menossa hoitamaan asioitaan Immigrationiin. Jos eivät muuta keksi, niin kehottavat ainakin ottamaan eväät mukaan. Se tavallisin pelottelun aihe tuntuu kuitenkin olevan se, että varmasti olet unohtanut hoitaa jonkun asian, josta nyt joudut sekä puhutteluun että maksamaan tuntuvan sakon.

Itselläni on joka tapauksessa pelkästään hyviä kokemuksia Jomtienin Immigrationista eli ulkomaalaisvirastosta. Edelleenkään en joutunut kokemaan mitään kauheuksia ja asiointikin sujui pikapikaa, kun kävin eilen hakemassa passeihimme leiman, joka oikeuttaa minut tulemaan Thaimaahan vielä kerran, Jormalla lupia on useampaankin maahan saapumiseen. Luvat ovat voimassa siihen saakka kuin on OA-viisumimme jatkovuosikin. Ensimmäistä vuotta varten hankimme jo valmiiksi viisumiin usean maahantulon mahdollisuuden. Toiselle vuodelle asia pitää hoitaa niin kuin nyt teimme.
Tälläkin kertaa asiointi Jomtienin Immigrationissa sujui mukavasti ja nopsaan.
Aloitin hoitamaan asiaa hakemalla edellisenä päivänä Immigrationista TM8-kaavakkeet. Niitä sai tuloaulan tiskillä olevalta virkailijalta. Kaavake löytyy sekä TM8- että re-entry-nimellä (Application for re-entry permit into the Kingdom). Hieman kuitenkin tarkkuutta vaativan lomakkeen täyttäminen on mukavampi tehdä kotona. Netistäkin sen voi tulostaa. Löysin sen täältä: http://www.thaiembassy.com/thailand/re-entry-permit-thailand.php

Täytin omasta yhden kerran (single) maahantulostani kohdat, joissa kyseltiin arviotani maasta lähtemisen ajankohdasta ja takaisin paluusta. Kaavakkeessa kysytään myös lähdön syytä. Selittelin vähän pitemmän kaavan kautta, mutta jos aikoo vaikka käydä kerran jossain lähimaassa, niin tourism saattaisi olla riittävä sana selittämään.

Jorman vastaavat kohdat jätimme täyttämättä. Ruksi vain ruutuun multiple. Kukapa nyt voisi varmuudella sanoa, jos aikoo enemmänkin reissata ja palailla takaisin Thaimaahan. Tämä tuntui olevan oikea tapa täyttää lomake, koska virkailijatkaan eivät esittäneet lisäkysymyksiä.

Vain minulta kysyi, että tosiaanko haluan palata maahan ainoastaan yhden kerran, vaikka non-immigrant-viisumini on voimassa ensi vuoden lokakuun alkuun saakka. Tällä nyt kuitenkin mennään. En tiedä, miten kolmannen vuoden oleskelumahdollisuuden voisi saada täällä Thaimaassa, joten olen seuraavaa talvea varten ajatellut aloittaa koko viisumiprosessin uudelleen Suomessa.

Otatin kaavakkeita hakiessani kopiot passiemme etusivusta, nykyisen oleskelun oikeuttavasta viisumista ja leimasta, josta näkee, mihin asti maassa on lupa oleskella. Netistä löytämissäni ohjeissa ei mielestäni mainittu mitään maastapoistumislappusen kopioinnista. Siitä piti kuitenkin myös olla kopio, jonka sain Immigrationin omalta kopioijalta hintaan 3 bahtia per kappale. Tuo lappu on siis tärkeää pitää tallessa. Yksi passikuva piti myös olla. Niittasin ne valmiiksi hakemuksiimme.

Kun kaikki paperit olivat kunnossa, menin aulavirkailijan luokse, jolta sain vuoronumeron. Re-entry-asioita hoidettiin eilen ja varmaan hoidetaan muulloinkin tiskillä numero 2. Seinällä oleva vuorotaulu kertoo, mikä vuoronumero on menossa milläkin yhdeksästä Jomtien Immigrationin palvelupisteellä. Pääsin suoraan hoitamaan asiaani. Tärkeintä siinä vaiheessa oli maksaa 1000 bahtia single-luvasta ja 3800 multiplesta. Hetken odottelun jälkeen minut pyydettiin hakemaan valmiit passit.

Passiin laitetut suurikokoiset leimat on syytä tarkistaa ennen pois lähtöä. Olin jo mennyt ulos, kun asia tuli mieleen ja niinpä huomasin, että Jormankin lupa koski vain yhtä maahantuloa. Ei muuta kuin takaisin saman virkailijan luo, joka antoi minulle passit ja myös kuitit maksamistani maksuista. Selitin, että olen kyllä maksanut multiplen, vaikka kuitti näytti 1000 bahtia. Ei mitään vääntöä, käskettiin ystävällisesti vain istua, että korjaavat asian. Sekin kävi sukkelaan ja passia antaessaan virkailija pyyteli anteeksi ja alkoi vielä laskea vähän leikkiäkin vieressään olevan virkailijan "syyllistämiseksi".

Taas jäi siis hyvä maku touhukkaassa ja kansainvälisessä Immigrationissa asioinnista. Eikä aikaakaan lisäkopiointien ja passiin lyödyn leiman korjauksen kanssa mennyt kuin 20 minuuttia!

1 kommentti:

torpey clare kirjoitti...

Mikä hieno todistus, olen torpey clare, ollut tyytyväinen avioliittooni, vasta kun aviomieheni alkoi kuunnella juoruja minusta, että en ole uskollinen avioliittolakeihimme, yritin saada hänet ymmärtämään, että he olivat juoruja ja valheita, mutta hän menetti rakkaus, luottamus ja luottamus meihin. Joten meistä tuli nagging parit, ja sitten täynnä avioeroa, myöhemmin erotimme. Vuosia avioeron jälkeen muutin eteenpäin ja yritin elää normaalia elämää ilman häntä, mutta en pystynyt, joten aloin etsiä miten saada takaisin entinen aviomieheni, sitten minua piti BaBa ogbogo - suuri ja erittäin henkinen mies joka heitti minulle rakkausloitsun ja sai EX: n palaamaan minuun 48 tunnin kuluessa. Olen hukkua, joten luopun hänen yhteydenpidostaan ​​niille, joilla on suhteita ja avioliittoa koskevia ongelmia, jotta hän voi auttaa suurissa töissä. Sähköposti: greatbabaogbogotemple@gmail.com. Tai hänen whatsapp-numeronsa. +447440557868. Ota yhteyttä häneen, katso kuinka suuri ja voimakas hän on. Auttaa myös seuraavissa asioissa ...

(1) Lopeta avioero.
(2) Loppumattomuus.
(3) Onnea Spell.
(4) Avioliitto.
(5) Päästä eroon henkisistä ongelmista.