"Tämä on Elämän tähden ry:n ensimmäinen podcast-lähetys. Podcastien nimi on niin kuin voi arvata, Elämän tähden podcast.Tulevaisuudessa teemme ehkä säännöllisen epäsäännöllisesti ohjelmia, joissa tarinoimme samaan tapaa kuin blogeissammekin, mutta nyt siis puhuttuna.
Pääsimme alkuun jo alaa pitempään harrastaneen henkilön opastuksella. Melko pienellä panostuksella homma onnistuu: tarvittiin vain mikrofoni. Tosin ilmeisesti podcastin nauhoittaminen onnistuisi myös ihan tavallisella älypuhelimellakin. Tallenteen tallennetaan tietokoneelle.
Blogejamme lukeneet tietävät, että saatamme innostua kirjoittamaan asiaa tai asian vierestä. Yleensä aiheilla on joku tartuntapinta omaan elämään, mutta ei aina. Joku elämän ilmiö tai tapahtuma saattaa vihastuttaa, ihastuttaa tai muuten vain kutkuttaa sen verran, että siitä on lähes pakko sanoa jotain. Nyt siis todella aiomme sanoa, ei vain kirjoittaa.
Joku blogeistamme saattaa myös silloin tällöin päätyä ääneen luettuna podcastiin, jos siltä tuntuu. Tai vähintään aiemmin kirjoitetut mietteet voivat olla innoituksena tuleviin äänitallenteisiin. Yritämme kuitenkin välttää sitä, että tekstit kuulostaisivat paperinmakuisilta. Podcasteissamme ollaan ja elellään ainakin Suomessa ja Thaimaassa.
Ajatuksena on myös, että voisimme tehdä podcasteja, joiden tekoon osallistuu muitakin kuin me kaksi, Jorma ja Päivi. Välillä on tarkoitus jutustella mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Mutta aika näyttää, millaisiksi Elämän tähden podcastin jaksot muotoutuvat."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti