Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Ajassa on mukava elää tuokioita

jormas: Kuten otsikossa kirjoitin, ajassa on mukava matkustella. Menneessä ja tulevassa. Ja palata hetkeen, jossa fyysisesti olemme. Televisiossa olemme seuranneet jonkun kauden sarjaa Outlander.
Siinä on tähän saakka ajassa matkustellut pääsääntöisesti yksi nainen kahden, eri vuosisadoilla eläneiden, rakastamiensa miesten välillä. Nyt lienee nykyaika hänellä hetkeksi helpottanut, kun tässä ajassa elänyt aviomies kuolla kupsahti. Touhua tuntuu kuitenkin riittävän. Itse liidän mielelläni myös tulevassa. Suomessa ollessani Thaimaassa ja päinvastoin. Että kuinkahan lienee Thaikotimme ja Harley Davidson pärjänneet kesän ilman meitä.

Kirjoitusaiheeseen tämä liittyy siksi, että eilen pyysi miitinkiaikaa monien asioiden kumppani monien vuosien ajalta. Peter Frerdrikson ympäristöministeriöstä. Joka luuhaa puolet ajastaan Suomessa ja toisen mokoman Ranskassa, sillä hänkin on leppoistaja eli eläkeläinen. Lanseerasin hänelle myös juuri oppimani aloittamisrajoitteinen sanan, jonka hän poimikin omakseen. Sanoi kuvastavan häntä oikein hyvin. Sainkin kuulla reippaan tunnin aikana sen hänen suustaan useammankin kerran.

Yhteinen taipaleemme liittyy lähinnä asunnottomien kanssa touhuamiseen. Siitä Peter kirjoittaa syksyllä ilmestyvää kirjaa, johon hän on haastatellut kymmentä mielestään asunnottomuuden poistamisen kannalta merkittävää henkilöä. Sanoi kirjoittamisen olevan hänelle myös silta työelämästä eläkkeelle. Tuntui arvokkaalta kuulua kirjassa samaan joukkoon kuin esimerkiksi entinen Helsingin kaupunginjohtaja. Tai apulaissellainen.

Peter kyseli minulta työn alusta tähän päivään. Oli mukava kulkea vuosikymmenestä toiseen ja palauttaa mieliin ikuisia muistoja. Kalliita ja vähemmän kalliita. Muistelin erityisellä lämmöllä Vailla vakinaista asuntoa yhdistyksen bossia, Roihan Jussia. Jonka linjaus yhdistyksessä oli, että Vva ei tuota palveluja hänen aikana asunnottomille. Vaan hän käy keskustelemassa asunnottomuudesta niiden kanssa, jotka luulevat tietävänsä, mutta eivät tiedä. Kelpo mies kaikkiaan, josta kyllä olisi tarinaa moneenkin kirjaan.

Ei kommentteja: