Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 30. joulukuuta 2017

Elämänhoroskooppini

jormas: Omassa blogipalstassa on monta hyvää puolta. Eräs niistä on, että voi kirjoittaa lähes mitä tahansa, joita kukaan ei kovinkaan helposti pääse sensuroimaan saati muuttamaan.

Niinpä etsin astrologi Tiina Kallion laatiman horoskoopin syntymäaikani perusteella. Ja tottahan tämä on. Ainakin melkein, sillä lähes tuollainenhan minä olen. Ainakin melkein.

Härkä on merkeistä jääräpäisin. Hänen päätään on vaikea kääntää ja hänellä on usein erittäin vahvat ennakkoasenteet kaikkeen.

Härkä on taitava rahankäyttäjä, tai ainakin haluaisi olla. Härkä rakastaa kaikkea uutta ja hänessä on keräilijän vikaa, koska Härkä rakastaa esineitään.

Tästä syystä hän on huono luopumaan. Mistään. Härkä on erittäin tarkka huolitellusta ulkonäöstään ja usein koreilee merkkivaatteilla.
Härän suurin kompastuskivi on juurikin omistushalu.

Härkä tarvitsee elämässään turvallisuutta yli kaiken. Häntä pidetään vaikeana luonteena, koska hän miettii asiat aina niiden kannattavuuden kautta.

Hän jarruttelee päätösten tekoa turvattomuudenpelossaan ja tästä syystä Härän on vaikea sopia mitään. Siksi hänet saatetaan tulkita jopa negatiiviseksi elämänasenteeltaan. 

Härän vahvuuksia ovat kärsivällisyys ja suunnitelmallisuus. Hän on hyvin maanläheinen ja käytännöllinen. Hän kunnioittaa perinteitä ja haluaa olla luomassa niitä myös itse.

Parisuhteessa Härkä vaatii 100% luottamusta kumppaniinsa, muuten omistushalu saa vallan ja Härkä muuttuu sitovan mustasukkaiseksi. Häänsäkin Härkä juhlii yleensä suurin elkein, kustannuksia säästämättä. Tämä on ehkä kannattavaakin, koska Härkä on yksi sitoutumiskykyisimmistä merkeistä.

Ei kommentteja: