Linkola, Virtanen, Kilpi ja Hurme

päivis: Olen viimeksi kuluneet kuusi viikkoa ollut melkolailla nenä kirjassa kiinni ja enimmäkseen vielä hyvien kirjojen parissa. Joukkoon mahtuu myös yksi dekkari, jonka luin niin, etten edes muista, kuka siinä oli konna. Näiden muiden kirjojen "juonikäänteet" sen sijaan tallentuivat muistiin huomattavastikin paremmin. Sattuipa käteeni hieno sarja luettavaa, kuten tuosta otsikostakin voi päätellä.

Heti Thaimaahan saavuttuamme lokakuussa tartuin Pentti Linkolasta kertovaan elämäkertaan. Sen lukemisesta taisin jonkun bloginkin kirjoittaa. Yllättäen täältä kotikirjastosta löytyi Rauli Virtasen itse omasta elämästään kirjoittama kirja, johon en jostain syystä ole aikaisemmin syttynyt. Nyt en olisi melkein malttanut laskea sitä käsistäni. Varsinkin kirjan alkujaksot, jossa Virtanen kuvailee ensimmäistä matkaansa reppureissaajana Etelä-Amerikkaan ja sieltä kuukausien päästä pois, ovat todella mukaansa tempaavaa luettavaa.

Ruotsalaisdekkari saattoi sijoittua tuohon Linkolan ja Virtasen väliin, joten siinä kohtaa lukeminen oli vähän laiskansorttista.

Nyt olen taas hyvän kirjallisuuden parissa, kun kirjahyllystä löytyi myös Eeva Kilven lapsuus- ja nuoruusvuosien muistelmateos pokkarina. Jatkosodan aika on ilmestynyt jo 1990-luvulla. Ei siis mikään uusi tuttavuus. Luulenkin sen joskus lukeneeni ja myös sitä edeltäneet trilogian kaksi muuta sotavuosiin ajoittuvaa kirjaa.

Kun vain vaivoin luulen löytäväni kirjasta jotain tuttua, aiemmin luettua, en voi kuin ihmetellä Kilven kykyä kaivaa esiin muistoja kouluvuosilta, evakkoelämästä ja monesta muusta asiasta, joita hän on lapsuudessaan kokenut. Ainakaan päiväkirjoja Kilpi ei näyttäisi kirjoittaneen samaan tapaan kuin oletettavasti Rauli Virtanen on tehnyt. Tähän pitää tehdä nyt myöhemmin korjaus, kun luin Kilven kirjan loppuun: hän kertoo kirjoittaneensa satunnaisesti päiväkirjaa. Niihin tallennetut tapahtumat ovat siis hepottamassa muistamista.

Jatkosodan aikaa lukiessa olisi jo pitänyt olla huolissaan, mitä luen seuraavaksi, mutta tähän hätään osui sopivasti Finlandia-palkintojen jako. Yksi suosikkihenkilöni, Juha Hurme, sattui sen juuri tällä viikolla voittamaan Niemi-nimisellä teoksellaan.

Jonkinlaisena hyvänä tuurina Elisa-kirjat mainosti Niemeä ja tarjosi sitä sähköisenä kirjana juuri ennen palkintojen julkistamista. Eilen oli viimeinen päivä tilata kirja alennettuun hintaan. Nyt se odottaa minua tabletillani, jonka pariin siirryn Kilven muistelmat luettuani.