Elämää Jokilaaksossa

Pihastamme etsivät ruokaa muutkin kuin kotikissat

jormas: Jokilaaksossa ja sen ympärillä vaikuttavan Elämän tähden ry:n keskeinen tehtävä on ihmisten, eläinten ja kasvien elämänlaadun parantaminen. Jokilaakso onkin eräänlainen kaiken elämän keidas ja suojasatama, jossa ei hevin lähde henki Himalajan balsamilta, supikoiralta eikä kyykäärmeeltäkään. Kyyn heitän haarakepillä Purolampeen niin monta kertaa, että oppii uimaan vastarannalle. Pihakanejamme tappava, naapurin irrallaan vaaniva kotikíssakin saa vain kyytiä, vaikka ansaitsisi ehkä enemmän. Tai oikeastaan sen omistajat. Voi ollakin, että opettelen pyydystämään kissoja ja vien ne Onnentassuun, tai minne Tuusulan löytöeläimet sitten kuuluvatkaan.

Tämän kesän uusia juttuja on ollut opetella pitämään eläinten sopeutumisvalmennuskursseja. Se tarkoittaa luonnosta huostaan otettujen, usein orpojen poikasten tai loukkaantuneiden eläinten palautusta takaisin sinne minne kuuluvatkin.
Pari siiliä valmennuksen kävikin jo läpi. Tosin ei kurssia aivan loppuun, sillä ne karkasivat luontoon kesken kurssin. Peltojäniksiä rinnakkaiskurssilla oli kolme, joista yksi oli heittää henkensä. Heikolle hapelle valmennuksessa joutunut Pikku-Myy toimitettiin intensiivihoitoon Eläinten vapautusringin toimesta. Sen toiminnasta ja big bossista voit lukea tästä.
Toinen vapauteen lähteneistä pikku jäniksistä jäin luonnon sijaan pihapiiriin. Pihakanipariskunta ei katsonut uutta tulokasta suopein silmin ja ajaakin sitä milloin mihinkin suuntaan. Mutta eilen oli tahti toinen, kun pihaan ilmestyi kaksi melkein metsäkauriin kokoista rusakkoa. Ehkä ne tulivat turvaamaan pikkuisen pihajäniksemme illanviettoa. Eipä näkynyt pihan kuninkaina tai kuningattarina itseään pitäviä kaneja eikä kylän kissojakaan.

Mintulle toivotamme hyvää elämää

Kasveistakin riittäisi kertomista vaikka kuinka, kun vaan tietäisi niistä enemmän. Tässä kuitenkin jotain. Sijansa on mamu-kasveista meillä saanut esimerkiksi karhunköynnös, jättibalsami ja lupiini. Samoista reviireistä taistelevat muun muassa nokkonen, maitohorsma ja erilaiset ohdakkeet. Niiden ikuista sotaa katsellessani olen usein ihmetellyt ihmisen erinomaista viisautta. Tielaitos istutti lupiinia tienvarsille estämään eroosiota, luonnonsuojelijat kitkevät sitä ja kirjanoppineet syyllistävät rahvasta, joka on päästänyt vieraslajeja puutarhastaan karkuun.
Ehkä tähän joukkoon kuulumme mekin, sillä eilen saimme Espoossa asuvilta naapuritontin omistajilta ja mehiläistarhaajilta lahjoituksen: maa- artisokan ja minttun taimia. Illalla istutimme ne kisaamaan nokkosten ja paukkupalsamien kanssa samoista kasvupaikoista.

Tähän blogiaiheeseen liittyvä lyhyt, hyvä kirjoitus tämän päivän Hesarista löytyy tästä.