Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Pekka Haavisto presidentiksi 2018

päivis: Viihdyimme Vihreiden puoluekokouksessa vielä tänään siihen saakka, että kuulimme Pekka Haaviston puheen. Jorma oli viime presidentin vaaleissa Pekan tukiryhmässä. Ja näin on tälläkin kertaa.

Edellisen kampanjan avajaistilaisuudesta jäi mieleen hauska tilanne. Jorma halusi Niilon mukaan ja sanoi, että jos koiraa ei saa viedä Lasipalatsiin, hän ei sitten mene sinne ollenkaan. Niilo pääsi mukisematta sisälle ja tapansa mukaan sai myönteistä huomiota osakseen.

Jossain vaiheessa paikalla ollut kouluratsastaja Marko Björs lähestyi Niiloa. Björsillä oli täysi lasillinen vettä, josta hän tarjosi Niilolle juotavaa. Niilolla taisi tosiaan olla jano, koska vesi kelpasi. Sen jälkeen Marko Björs sammutti oman janonsa juomalla lasin tyhjäksi. Olimme vaikuttuneita.

Vaikuttunut olin myös tänään, kun kuuntelin Pekka Haaviston puhetta. Haavisto puhui muun muassa turvallisuudesta. Kertoi myös äskeisestä käynnistään Afganistanissa, jossa presidentti katsoo ihaillen Suomea meidän tasa-arvomme ja koulutuksemme vuoksi, mutta myös siksi, miten kansalaissodan jälkeen onnistuimme sovintoprosessissa.

- Suomi ei siis olekaan tärkeä maa vain meille suomalaisille, vaan kaikille niille, jotka etsivät tietä demokratiaan, koskeaan koulutustasoon, tasa-arvoon, aktiiviseen kansalaisyhteiskuntaan ja moderniin talouteen. Suomea seurataan ja Suomeen viitataan. Me olemme vertailukohde, referenssi, Haavisto totesi.

Meillä käytävässä puolustuskeskustelussa Pekka Haavisto sanoi näkevänsä joskus outoja piirteitä. Kansan yhdistämisen sijaan lietsotaan kansalaisryhmien välisiä kiistoja. Vihapuhe kohdistuu milloin mihinkin ryhmään. Haavisto mainitsi niistä ruotsinkieliset, kaksoiskansalaiset ja maahanmuuttajat.

- Vihapuhe pienentää Suomea ja haavoittaa sitä. Vihapuhe syö kansakunnan pohjaa. Jos tämän vihapuheen ylläpitäjät haluavat vielä kaapata kansalliset symbolimme - Suomen lipun ja leijonavaakunan - on aika taistella vastaan. Kansalliset symbolimme kuuluvat meille kaikille.

Pekka Haaviston puhe kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Pekka Haavistolle on jo tehty tukiräppi. Se löytyy täältä

Ei kommentteja: