Suvakki vai rasisti?

päivis: Tänään muistui mieleeni asia kohta melkein 30 vuoden takaa. Silloiselle kotiseudulleni oli otettu vastaan ensimmäiset pakolaiset. Eikä ketä tahansa. Sopivien henkilöiden löytämiseksi oli käyty Pakistanissa asti valitsemassa pakolaisleiriltä joukko onnekkaita Iranin pakolaisia. Alkoi hallittu maahanmuutto.

Minulle oli luontevaa suhtautua asiaan myönteisesti. Koulutustaustanikin tuki sitä, että suhtauduin mielenkiinnolla ja vähän uteliaanakin vieraasta kulttuurista tuleviin. Pakolaisten saama vastaanotto ei kuitenkaan ollut pelkästään suopeaa. Oli paljon vastustajiakin, vaikka tulijajoukko oli varsin pieni. Ehkä viitisen kymmentä monen ikäistä iranilaista, jotka asutettiin sekä Jyväskylään että silloisen Jyväskylän maalaiskunnan alueelle. Osa oli hyvin koulutettuja, olihan päästy valitsemaan kermat päältä.

Kukaan ei nimittänyt vastustajia rasisteiksi. Korkeintaan pyöriteltiin päätä, kun lehdistä luettiin juttuja siitä, miten kehnosti jotkut paikkakuntalaiset olivat kohdelleet tulijoita. Yllättäen naiset saivat huonoa kohtelua osakseen, vaikka miestenkin pelättiin "vievän meidän naiset".

Löysin netistä aiheeseen liittyvän uutisen. Ihan varma en ole, että silloiset tulijat lopulta olisivat olleet kurdeja.

Suvakki-sanaa ei tuolloin vielä oltu keksitty. Itse ehkä olin sellainen, sillä näin tulijat hyvin myönteisessä valossa. Tutustuin melko hyvää englantia puhuneisiin iranilaisiin, ja voi sanoa, että ystävystyinkin kolmen nuoren naisen kanssa. Näin myös heidän halunsa päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Yksi heistä tosin muutti myöhemmin Ranskaan, jonne hänen veljensäkin oli asettautunut asumaan.

Myöskään sanaa kotouttaminen ei vielä tunnettu. Luulen, että spontaanisti tein monia asioita, jotka nyt luettaisiin kotouttamisen käsitteen alle kuuluviksi.

Sitten tein jotain sellaista, joka tuntuu melko kummalliselta, kun ajattelee nykyhetken tapaa hoitaa turvapaikka-asioita: osallistuin omalla riskillä perheenyhdistämisen rahoittamiseen.

Naapurustooni muutti aikuisia, joiden joukossa oli saman perheen sisaruksia, kaksi naista ja veli. Toinen veljistä oli lähtenyt omin päin matkalle kohti Suomea, mutta hän oli juuttunut jonnekin Hollantiin. Sisarukset olivat selvittäneet, että nuorin veli saataisiin Suomeen, mutta tarvittiin rahaa asioiden järjestämiseksi. Minä ja toinen suomalaisnainen lupauduimme takaamaan lainan, jonka vanhin sisar otti pankista. Lainarahan ansiosta koko sisarusjoukko olisi taas yhdessä.

En hetkeäkään epäillyt, että lainan takaisin maksu jäisi meidän takaajien murheeksi. Näin ei myöskään käynyt. Pankki sai lainaamansa rahat korkoineen takaisin lainan ottaneelta iranilaisnaiselta.

Muistutan itseäni aina silloin tällöin näistä kokemuksistani, kun huomaan, että vaakakupissa ajatukseni turvapaikan hakijoista ja suvakeista alkavat painua niin paljon miinukselle, että joku alkaisi jo heiluttaa rasisti-korttia. Samalla ajattelen, että ennen oli huomattavasti helpompaa valita kantansa turvapaikan hakijoihin ja pakolaisiin. Silloin kenenkään ei tarvinnut miettiä, onko tulijoiden joukossa kenties verenhimoisia terroristeja tai kaikenkarvaisia onnen onkijoita. Näitähän asiaan nyt sinisilmäisen suvaitsevaisesti suhtautuvienkaan ei luulisi tänne haluavan.