Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Tuusulan vaalikone

päivis: Kävin Hesarin ja Keski-Uusimaa-lehden vaalikoneilla, koska tiesin, että ainakin niistä pitäisi löytyä Jorman vastaukset. Myös Ylen vaalikoneella niiden piti olla, sillä Jorma käytti sunnuntaina monta tuskaista tuntia saadakseen vastauksensa sinne. Jormaa en sieltä kuitenkaan löytänyt. Kone ruuhkautui sunnuntaina, kun moni muukin ehdokas oli jättänyt vastaamisen viime hetkeen.

Kun kerroin Jormalle Ylen vaalikoneen "hukanneen" hänet, ehdokas Soini meni uudelleen tekemään vaalikoneen ja onnistui. Ilmeisesti vastausten julkaiseminen oli jäänyt tekemättä, koska sivun ilmoitus "valmis" harhautti uskomaan, että vastaus tosiaan on valmis.

En pidä vaalikoneita kovin luotettavina arvioimaan sitä, kuka olisi mahdollisimman hyvin omia mielipiteitä lähellä oleva ehdokas. En ainakaan koskaan ole kokenut kovin suurta sielujen sympatiaa vaalikoneiden ehdotusten äärellä. Eräälle tuttavalle kävi jopa niin, että ehdokkaana ollessaan hän ei saanut itseensä osumaa, vaikka tietysti äänestäjän roolissa kuvitteli vastanneensa samalla tavalla kuin ehdokkaana.

Noissa kolmessa alussa mainitussa vaalikoneessa monet kysymykset olivat niin samankaltaisia, että voi jopa epäillä, että kysymysten tekijät ovat hakkeroineet tai muuten onnistuneet vakoilemaan toistensa kysymysten asettelua. Sen lisäksi kysymykset olivat tylsän sorttisia.

Keskarin vaalikone oli ehkä fiksuin, sillä siellä oli paremmin paikallisia kysymyksiä kuin Hesarilla tai Ylellä. Se taas kävi selväksi, että vastaukseni eivät istuneet kovin hyvin vihreiden ehdokkaiden mielipiteisiin tai arvomaailmaan. Mutta vaalikoneiden kohdalla se on ollut tuttu ilmiö ennenkin. Jostain syystä koneet ovat yleensä sitä mieltä, että minulle sopivin ehdokas olisi joku kokoomuslainen, joskus jopa persu tai kristillisten ehdokas. Näissä vaaleissa väkerrän kuitenkin äänestyslippuun numerot 145. Menee siis Tuusulan Vihreille.
Joistakin asioista olimme Keski-Uusimaan vaalikoneessa Jorman
kanssa täysin samaa mieltä. Yksi niistä oli tuon pääradan
varressa sijaitsevan Tuusulan Ristikydön alueen kehittäminen.
 
Hesarin vaalikone järjesti minulle sopivimmat puolueet näin. Vihreät ovat vasta
toiseksi viimeisinä. Tosin prosenteissa erot eivät ole kovin kummoiset.

Ei kommentteja: