Niilon on jossain tuolla kuvassa, vaikka sitä ei pimeän keskeltä erotakaan. |
Valosta puhuttiin kotimatkallakin autoradiossa. Moni tuntuu kärsivän alkutalven pimeydestä, johon apua neuvottiin hankkimaan kirkasvalolampusta. Lampun teho on paras, jos sitä käyttää aamuisin. Jos taas illalla laittaa kirkasvalolampun päälle, saattaa käydä niin, että uni ei tule silloin, kun pitäisi. Kaamosmasennusta voi lampun lisäksi torjua myös harrastamalla liikuntaa sekä syömällä ja nukkumalla säännöllisesti.
En muista itse koskaan kärsineeni kaamosmasennuksesta, mutta niin monen olen kuullut asiaa valittelevan, että kai siinä jotain perää on. Ihan niin kuin siinäkin, että kevät ja valon lisääntyminen se vasta koville ottaakin. Sitäkin voi olla vaikea uskoa, jos ei itse ole kokenut kevätvalon aiheuttamaa alakuloa.
Tarvittiin ehkä pientä painostusta, että sain kotipihaan lisää valoa. Taivaalta kun sitä ei lumen muodossa ainakaan ihan lähiaikoina ole luvassa. Taisin kirjoittaa aikaisemmin, että pihassa on niin pimeää, että aamulla autoon mennessä pitää kulkea lähes käsikopelolla. Jorman hankkiman pihavalon ansiosta jatkossa on hieman helpompaa löytää katoksen alla piileskelevä Smart. Tosin Bauhausista hankittu valopuu valaisee vain pihan puolta. Muistojen merikontin toisella puolella oleva autokatos on edelleen kuin dark side of the moon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti