Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 23. syyskuuta 2016

Moottoripyöräremontissa


Täällä homma sujui ja tänne tulen toistekin
jormas: Toissapäivänä kirjoitin, että irrottaessani jalkapumppua moottoripyöräni eturenkaasta, irtosi venttiili ja suihkis, tyhjeni koko gummi. Sain sullottua venttiilin sisäkaluineen vanteen reikään takaisin jollakin tavalla sekä perään hieman ilmaakin, joten pääsin ajamalla etsimään pajaa tai verstasta. Täällä nimittäin on pyöräverstasta joka lähtöön.

Silmiini sattui koko lailla hikisen näköinen paja, jossa ei ollut juuri muuta kuin epäjärjestystä, mutta parin, kolmen miehen voimin täysi touhu päällä. Heille kerroin loistavalla kielitaidollani ongelmani ja sain pyörän työn alle. Välillä asentaja otti laukun olalle ja mopon (skootterin) alle ja nouti osia jostain. Homma sujui ja tuli hyvä mieli. Rasvaakin laitettiin sinne tänne sekä tarkistettiin koneen öljyt.

Kun mies huomasi, että takajarrut laahasivat päällä, hän selitti jotain thaiksi, josta en ymmärtänyt mitään. Nyökyttelin paikalliseen tapaan innokkaasti kohdissa, joihin arvelin kuuluvan nyökytyksiä ja ymmärtäväisiä ilmeitä. Hymy levisi myös asentajan kasvoille ja hän pani pyörän uudelleen pukille. Purki koko takajarrusylinterin mekanismeineen, pesi kaikki osat, vaihtoi jarrupalat ja kokosi takaisin.
Koko lystille osineen tuli hintaa alle 20 euroa ja minulle tosi hyvä mieli. Sillä vaikka pyörä onkin jo kovin ruosteinen, se toimii tällä hetkellä paremmin kuin pitkään aikaan.

Timo toi päivikselle kalun vesikäyttöön
Sen jälkeen, Seven Seasin kanssa kun samalla kadulla olin, en malttanut olla ajamasta pihaan portista, kun siinä oli moottoripyörän mentävä aukko. Vartijat jotain huiskivat ja minä nyökyttelin taas. Paljon oli Thaikodissamme tapahtunut, vaikka ajattelin, että ei ehkä ole ylihuomenna luovutuskunnossa, kun on virallinen tarkastus.

Vaan olipa eiliseen mennessä tullut valmista. Jäljellä vain jotain pientä fiksattavaa siellä täällä. Tarkkaavia suomalaissilmiä meillä oli peräti kahdeksan kappaletta paikalla. Kaupan päällisiksi tuli täälläkin tosi hyvä mieli, sillä olivat väsänneet myös klubirakennukseen vastoin aiempaa tietoa pari höyrysaunaa. Ensi tiistaina menen ottamaan asuntomme vastaan, josta alkaa kamojen roudaaminen Pattaya Suomi-Seuran kodistamme. Uudet hankinnat verhoineen teenkin sitten yhdessä päiviksen kanssa.

Niin kiirettä ei minulla ollut, etten olisi ehtinyt tapaamaan Sweetheart-koiraa sekä sen vanhempia. Siitä tapaamisesta ehkä sananen ylihuomenna.

Ei kommentteja: