jormas: Jatkan päiviksen oivaa, eilistä blogia, vaikka Isoisän olkihatusta olen tainnut kirjoittaa aiemminkin. Jotain sellaista tavoittelemme Omia polkuja kulkevien kaupalla ja Muistojen merikonteilla, joksi ajatus on vuosikymmenten saatossa muuttunut. Alussa etsimme omakotitalon, tallin tai navetan ylistä, josta olisimme tehneet eräänlaisen Unelmien ullakon. Mutta sopivaa ullakkoa ei tiellemme sattunut, joten nyt teemme Muistojen merikontteja.
Isoisän olkihattu on Tapsa Rautavaaran tekemä kappale ja esittämäkin, josta pidän kovasti. Se löytyy tästä. En kuitenkaan löydä sitä netistä sellaisena, että mukana olisi elävää kuvaa tarinan mukana. Mutta sellainen löytyy Einin tekemänä, joten olkaa hyvät ja klikatkaa tästä. Tarina on kaunis ja se on mukava lukea silloin tällöin ajatuksella. Tosin saattaa olla, että se ei aukea kuin vasta tietyssä, kypsässä iässä, mitä se sitten itse kullakin onkaan.
Mä tässä kerran ullakolle yksin kapusin
Ja sattumalta vanhan kaapin siellä aukaisin
Mä sitä pengoin mitä lienen oikein etsinyt
Niin löysin vanhan olkihatun siitä kerron nyt
Sen pölystä kun puhdistin ja sitä kääntelin
Ja ullakolle vanhan arkun päälle istahdin
En aikaa tiedä miten kauan siinä viivähdin
Kun isoisän tarinaa mä hiljaa muistelin
Ol' kerran pieni hattukauppa sivukadulla
Niin pientä kauppaa nykyään et löydä todella
Ja siihen puotiin isoisä kerran piipahti
Hän kauan etsi olkihatun viimein valitsi
Vaan valinta se tuskin siinä aikaa vienyt ois
Kas syy on toinen hennonnut ei millään mennä pois
Kun kerran katsoi myyjättären silmiin sinisiin
Jo kaikki hatut ostanut hän kohta olis niin
Näin kului aikaa sinisilmäin vuoksi tosiaan
Nyt romanssi niin kaunis kohta puhkes kukkimaan
Ja joka päivä iltasin kun kello tuli kuus
Nähtiin eräs herrasmies ja olkihattu uus
Odottavan sulkemista pienen myymälän
Ja kahden nuoren kulkevan luo puiston hämärän
Ei kauniimmin tää satu pieni päättyä nyt voi
Kun kera syksyn lehtien hääkellot heille soi
Näin kuvat kulki muistoissani hämys ullakon
Ja mietin kuinka kaunis sentään ihmiselo on
Vaan miten vähän jääkään meistä muistoks tulevain
Kuin isoisän tarinasta olkihattu vain
Mutt ehkä ajan tomun alta joku toinenkin
Joskus pienen muiston löytää niin kuin minäkin
Näin isoisän olkihattu sai mun laulamaan
Ja vanhan kaapin kätköihin sen laitoin uudestaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti