Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 29. joulukuuta 2015

Iloinen veronmaksaja

päivis: Ymmärrän hyvin, että veroja on maksettava, jotta valtio ja kunnat selviytyvät kaikista velvoitteista, joita niillä on. Välillä tietysti tulee ajatelleeksi, ettei kai ihan kaikkea tarvitsisi kustantaa verovaroin. Mutta näillä mennään. Joku kerran totesikin radiossa, että verotus on yksi parhaimmista innovaatioista. Näin voi olla.

Olen siis iloinen veronmaksaja, mutta eilen tulleen uuden verokortin veroprosentti oli sen verran korkea, etten sillä hetkellä ollut enää kovin iloinen. Päätin käydä heti seuraavana päivänä, eli tänään, Järvenpäässä verotoimistossa. Veronmaksussani on tällä hetkellä sen verran monta liikkuvaa tekijää, että halusin mennä pelipaikalle selvittämään prosentteja.

Verotoimistossa oli toinen innovaatio, joka on yksi palvelutoiminnan parhaimmista keksinnöistä. Tarkoitan vuoronumerojärjestelmää. Muistan ikävästi, miten ennen vanhaan esimerkiksi pankeissa seistiin jonossa odottamassa omaa vuoroa ja pahimmillaan takana odottava saattoi tulla lähes iholle. Hoida siinä sitten yksityisiä asioitasi.

Erityisesti verotoimistossa käynnit jäivät entisaikaan mieleen todellisina kauhun paikkoina. Sinne meno oli yhtä pelottavaa kuin auton katsastus. Ehkä muualla oli toisin, mutta Jyväskylässä oli erityisesti yksi virkailija, jolla ei ollut pienintäkään hajua asiakaspalvelusta. Etukäteen jo pelkäsi, että saattaa joutua tuon henkilön rääkättäväksi.
Katsastustakaan ei enää tarvitse pelätä, kun katsastuskonttoreista on tullut
yksityisiä palvelulaitoksia. Katsastuksen ajan asiakas voi vaikka litkiä kahvia.
Toisin on nykyään. Järvenpäässäkin kaikki odottivat kiltisti omaa vuoroaan. Vaikka odotellessa tuntui siltä, että virkailija perehtyi edellä olevan asiakkaan palvelemiseen tuskastuttavan perusteellisesti, se antoi vain luvan toivoa, että oman vuodon tullessa, tiskin takaa saa ystävällistä ja asiantuntevaa asiakaspalvelua.

Näin olikin. Oli mukavaa, kun virkailija vielä varmisti, että ymmärsin, mihin uudelleen laskettu veroprosenttini perustui. Eikä seuraava asiakaskaan silti joutunut liikoja odottelemaan, vaikka palvelutuokio päättyi lyhyeen Suomen tämänhetkisen sään päivittämiseen. Sää, sehän on taas kaikkien huulilla.

Ei kommentteja: