Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 10. lokakuuta 2015

Kuntosalilla

päivis: Vihjailin jälkikasvulle vuosi sitten täyttäessäni pyöreitä vuosia, että ottaisin mielelläni syntymäpäivälahjaksi muutaman laulutunnin. En päässyt lauleskelemaan, mutta nyt, vuoden päästä, syntymäpäivääni muistettiin lupauksella omasta kuntosaliohjaajasta, jonka neuvoja voisin saada kolme kertaa itse valitsemallani kuntosalilla.

Ensimmäisenä piti tietysti hankkia kuntosalivehkeet. Niitä etsiessäni törmäsin huonoon asiakaspalveluun, josta kerrottuani en tosin ole saanut kovin paljon tukea kiukustumiseeni. Olin urheilutarvikekaupassa, jossa katselin mahdollisia treenikenkiä, kun takavasemmalta viereeni ilmestyy tuhdisti meikattu ja mustaksi hiuksensa värjännyt naismyyjä. Kysymys minulle kuului: "katotaanko me emännälle lenkkikenkiä". Eipä katottu, eikä katottu mitään muutakaan siitä liikkeestä.

Sain kengät ja vähän muutakin saliharjoitteluun sopivaa varustetta liikkeestä, jonka asiakaspalvelu oli paremmin kohdallaan. Suurin osa hankinnoistani oli halvimmasta päästä, sillä ajattelin, että kuntosaliharjoittelu voi lopahtaa lyhyeen. Niin kävi tennisinnostuksellekin jokunen vuosi sitten. Kuntosalille tarkoitettuja kenkiä ja vaatteita kun ei oikein voi pitää muualla kuin kuntoaan treenatessa.

Kolme ohjattua kuntosalituntia on nyt takana. Sain mainiot opit kehonrakennuksen supersarjan tämän vuoden voittajalta, Artturi Kalliolta. Tunnit lihaksikkaan ja komeasti tatuoidun Artturin ohjauksessa kuluivat hujauksessa. Sen verran hämmentynyt uhkeasta (tässä tapauksessa miehestä voi todella sanoa näin) ohjaajastani olin, etten kehdannut kysyä, voisinko ottaa hänestä valokuvan. Netistä löytyy kuitenkin kuvia ja vähän tarinaakin Artturista. Tässä kohtaa huomaan olevani ilmeisen vanhanaikainen. Joku nuorempi olisi varmasti näpsinyt selfieitä Artturin kanssa ja jakanut niitä innolla Instagramissa.

Salikäynnit osuivat sopivasti ajankohtaan, jolloin minulla oli monenlaista vaivaa, joille olisi ollut hyvä tehdä jotain. Kuten esimerkiksi mennä kuntosalille vahvistamaan lihaksia ja tekemään harjoituksia, jotka lisäisivät kankeaksi käyneiden raajojen liikeratoja. Artturin neuvoilla tein yhtä sun toista liikesarjaa ensin yläkroppaan, seuraavalla kerralla alaraajoihin ja viimeisellä kerralla kohteena oli selkä. Täytyy myöntää, että harjoitus teki terää.


Tänään olin kuntosalilahjan antajan kanssa salilla, jossa yritin muistella Artturin oppeja, mutta innostuin muistakin harjoituksista. Ainakin nyt vielä tuntuu, että voisin mielelläni jatkaa salikäyntejä. Esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä laite tarjosi mukavan haasteen. Ehkä saliharjoittelussa kiehtovinta onkin se, että jokaisen laitteen ja liikkeen kanssa voi haastaa itsensä tekemään aina vähän enemmän ja enemmän.

Ei kommentteja: