Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 12. joulukuuta 2014

Markkinoilla

päivis: Thaimaassa on monenlaisia markkinapaikkoja. Sinäkin aikana, kun me olemme täällä kulkeneet, pelkästään Jomtienille on tullut ainakin pari uutta markkinatoria. Suomalaisista markkinoista täkäläiset poikkeavat muun muassa siinä, että markkinakojut ja katokset ovat pysyviä rakennelmia. Myös myytävät tuotteet ovat täällä huomattavasti monipuolisempia kuin Suomessa.
Ruokatarvikkeet ja vaatteet ovat markkinoilla esillä sulassa sovussa.
Varsinkin vanhoilla markkinapaikoilla käy paljon ja ehkä pääasiassakin paikallista väkeä. Uudemmat torit on tehty ennemminkin turisteja palvelemaan. Se näkyy tavaravalikoimassa. Kunnon markkinoilla esimerkiksi vaatteet ovat pääosin thaimaalaisten päälle sopivia eli pieniä. Vaikka en markkinoilta nyt ole liiemmin mitään vaatetusta ostellutkaan, joudun usein kuulemaan vaatteita myyvien suusta, että valitettavasti tämä on rouvalle liian pieni. Onhan se uskottava. Meni yksi lupaavalta näyttänyt mekkokin sivu suun, kun myyjä oli niin vakuuttunut sen pienuudesta minulle, etten sitten edes alkanut sovittaa sitä. Ihan kunnollisen mekon hinta olisi ollut 80 bahtia eli noin kaksi euroa.

Suomalaiselta torilta en usko löytyvän aurinkolaseja vahvuuksilla. Täältä löytyy ja yhdet niistä ovat nyt minun. Kaipasin vähän kevyempiä aurinkolaseja ja päädyin ostamaan lasit, joilla näen lähelle, mutta koska plussaa ei ole liikaa, kauaskin katsominen onnistuu melko hyvin.

Kaikkea muutakin tilpehööriä markkinoilta on tällä erää tarttunut mukaan: kynsileikkuri, ratkoja, shortsit, kulkukoirille herkkuja, pusero ja hakaneuloja. Koiranpentujakin saisi, kaneista ja muista pienistä jyrsijöistä puhumattakaan. Myös kasvohoito markkinoilla onnistuu. Sen verran näytti tämä touhu joillekin asiakkaille tekevän kipeää, etten itse kyllä asiakastuolille suostuisi istumaan.

Ei kommentteja: