Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 5. syyskuuta 2014

Nimet julki

päivis: Suomessa on tosi korkea kynnys julkaista rikoksista tuomittujen tietoja. Tiedolla tässä tapauksessa tarkoitan nimeä. Joskus vuonna yksi ja kaksi, kun oli töissä Keskisuomalaisen kotimaan toimituksessa, ohjeena oli, että vankilaan tuomitun nimen sai julkaista lehdessä, jos tuomio oli yli neljän vuoden mittainen tai jotain sinne päin. En enää tarkalleen muista.

Välillä vaaditaan pedofiliasta rangaistujen nimiä julkisuuteen ja kun näin ei ole toimittu, kansa ottaa julkistamisoikeuden omiin käsiinsä. Äskettäin näin tapahtui muun muassa Facebookissa.

Muutama vuosi sitten Sulkavan nimismies herätti huomiota laittamalla rattijuoppojen kuivumaan otetut ajokortit kaiken kansan töllisteltäviksi nimismiehen kanslian ikkunaan. Samaa metodia rattijuoppojen määrän vähentämiseksi on käytetty myös muun muassa Virossa.

Meillä ollaan kuitenkin yleisesti hyvin varovaisia tuomitsemaan ketään, ennen kuin oikeus on hänet todennut syylliseksi ja antanut tuomion. Tosin Anneli Auerista ei kai kukaan voi mennä takuuseen, onko hän syytön vai syyllinen miehensä murhaan. Julkisuutta on joka tapauksessa tullut roppakaupalla tuolle viilipytyn lailla julkisuudessa nähdylle perheenäidille.

Mutta Thaimaassa kaikki on toisin. Siellä vaikuttaa ehkä useampikin englanninkielinen netti- ja kenties paperijulkaisu, jotka kiirehtivät aina paikalle, kun jotain sattuu ja tapahtuu. Jos suomalainen turisti päättää hypätä hotellin 20. kerroksen ikkunasta alas kadulle ja myös hyppää arvattavin seurauksin, tieto on jo hetkessä julkistettu kuvien kanssa nettisivuilla. Ja aina nuo valppaat toimittajat myös penkovat kyseisen henkilön nimen tietoonsa ja lukijoiden kauhisteltavaksi. Ja jos tapahtuu rikos, josta seuraa pidätys, jostain syystä toimittajat ja valokuvaajat ovat myös mukana rikollisen kuulustelua seuraamassa. Näin kävi torstaina aamuyöllä suomalaiselle huumekauppiaalle, joka jäi kiinni Pattayalla ekstaasipillereiden kauppaamisesta ja hallussapidosta.

Jaettakoon tässä vielä Thaimaan Suomalainen -lehden nettiartikkeli aiheesta. Thaimaassa suomalaisetkaan eivät tunne hienotunteisuutta rikollisia kohtaan. Eilisaamuisesta pidätyksestä on keskusteltu myös Facebookissa, jossa joku totesi tuolla kauppamiehellä olevan edessään mielenkiintoiset vuodet thaimaalaisvankilassa. Huumekauppiaita, jos joitakin, Thaimaassa todella vihataan.  Suomalainen huumekauppias pidätetty Pattayalla.

Ei kommentteja: