Ranskalaiset korot ja Isoisän olkihattu

päivis: Teemalta tuli tänään peräkkäin useita iskelmäelokuvia. Avasimme telkkarin, kun vuonna 1959 tehty Iskelmäketju alkoi. Heti sen jatkoksi näimme Suuren sävelparaatin samalta vuodelta. Siinäpä hurahti kolme tuntia mielenkiintoisen musiikin parissa. Tosin kävin välillä Niilon kanssa kiertämässä kuntopolun.

Tuon ajan musiikki on minulle kovin tuttua, vaikka 1959 olinkin vielä alle kouluikäinen. 1950- ja 1960-luvun alussa kotimainen musiikkitarjonta oli kuitenkin sen verran vähäistä, että suurimman osan sen ajan iskelmistä kuuli radiosta aina vain uudestaan ja uudestaan. Moni lapsuusvuosieni iskelmistä onkin jäänyt hyvin mieleeni. Yksi suosikeistani, Iloinen Amsterdam, kuultiin ja nähtiin Suuressa sävelparaatissa Tuula Siponiuksen esittämänä. Siponiuksen nimi sen sijaan ei ole kovinkaan tuttu. Varmaankin siitä syystä, ettei hänestä tullut samanlaista ikitähteä kuin joistakin hänen aikalaisistaan, esimerkiksi Vieno Kekkosesta tai Pirkko Mannolasta.

En ole ehkä oikein osannut arvostaa vanhempaa kotimaista iskelmää, mutta iltapäivän aikana mieli muuttui. Tähdet, muutkin kuin Annikki Tähti, olivat yllättävän tasokkaita laulajia, suorastaan maailmanluokan tähtiä, ja musiikkikin paljon muuta kuin Suomi-Filmeistä tuttua hömppää.

Uskomaton Onni Gideonin orkka vuodelta 1959.

Erityisesti ilahduin Onni Gideonin orkesterin esityksestä. Olen tiennyt Onni Gideonin lähinnä vain Sirkus Papukaijan Onni-klovnina. Mutta Onnin orkesteri osoitti, että suomalaismuusikot ovat osanneet revitellä oikein tosissaan jo 1950-luvulla. Itse asiassa ei olisi ihan helposti voinut uskoa, että esitys oli 55 vuoden takaa. Oli hyvä, että orkesteri oli yksi esiintyjistä, sillä varsinkin jotkut naislaulajat olivat uskomattoman eleettömiä nykyiseen esiintymistyyliin verrattuna.