Ranta-, koira- ja eliittielämää

jormas: Eilen kävin istumassa rantatuolissa, kuten blogissamme lupasin. Taisi olla rantatuolipaikkakokonaisuus numero 28. Joka tapauksessa sateenkaarilippujen ja -rannan vieressä. Takana istui sveitsiläinen, joka oli pahoittanut mielensä runsaasta suomalaisten määrästä. Hän kun on sanomansa mukaan täällä koko vuoden ja me levittäydymme niin, että hän ei ystävineen mahdu mukavasti. Mukavaa, sanon minä. Siis se, että suomalaisia on hänen mukaansa niin paljon.

Tein pienen laskutoimituksen ja tulin siihen tulokseen, että Jomtien ja Pattayan rannoilla on yhteensä ainakin 50 000 rantatuolia. Laskin niin, että kyseisten rantojen yhteispituus lienee reippaat 10 kilometriä. Ja kun otan tyhjät kaistaleet pois, saan 10 metrin matkalle mahtumaan 50 rantatuolia.Olenko väärässä? Niin tai näin, kyllä veden ääreen varjon alle luulisi hieman tiukemmallakin alppimyssyllä varustetun sveitsiläisenkin mahtuvan kanssamme.

Päivis kirjoitti eilen surullisesta tapauksesta. Koirasta, joka käsittääksemme vain odottaa, että kuolema korjaisi pois. Koira tuli uneenikin ja tekisin jotain, jos vain tietäisin mitä. Mutta jos joku sen eläinsairaalaan tai klinikalle hommaa, maksan päiviksen kanssa koko lystin, vaikka se olisi piikki, jonka kanssa voi matkustaa koirien taivaaseen.
Vaikka tämä onkin surullinen tapaus, ei se varmasti ole ainutlaatuinen. Siinä mielessä se on harvinainen, että se tapahtuu meidän kaikkien silmien alla, eikä ihmiskatseilta suojassa. Siksi tekin, hyvät lukijat ansaitsette saada kuvan katsottavaksenne, vaikka se ei arvaten ole päiviksen toivoma teko, koska hän jätti foton itse julkaisematta. Klikkaamalla kuvaa, se suurenee, jos jollakin on nykyajan nettilääkäreiden tapaan tarvetta ja kykyä diagnosoida vammaa tai koiran sairautta.

Mutta elämä täällä, siellä jossakin ja joka puolella jatkuu kellä mitenkin. Niin myös Ailuksella, joka on päättänyt erota tehtävästään: http://www.iltalehti.fi/etusivu/. Vaikka tietoisesti yritän kaikin tavoin karsia itsestäni kateutta juurineen, niin joku ahdasta mieltäni tässä(kin) hiertää. Vaikka Ailuksen tapauksessa ei ole mitään ainutkertaista tai -laatuista, herättää se itsessäni jotain, jota  en osaa selittää.

Ajattelen ja peilaan omia ja  muidenkin enemmän tai vähemmän tavallisten tallaajien työsuhteita ja vastuita Ailuksen vastuun kanssa. Kun hän julkisuudessa olevan tiedon mukaan niin maan perusteellisesti töpeksi ainakin oman harkintansa ja ehkä menettelytapojenkin kanssa, niin mitä siitä seuraa?

Hän paimentaa lakisääteisten eläkemaksujen tilaa ja tolaa, remontoi vuokranantajan asuntoa varsin suruttomasti, ei omaan, vaan vuokranantajan piikkiin. Hän ajaa avoautolla, joka sekin on hankittu myös minun rahoillani ja jota ei kyllä parhaalla tahdollakaan voi sanoa autoksi, jota työsuhdesellaisella mielestäni tarkoitetaan.

Nyt hän saa puolen millin korvauksen. Ja kuten sanottu, senkin myös minun rahoillani. Oma oikeudentajuni sanoo, että kenkää olisi pitänyt antaa korvausvelvollisuuksineen lisäksi sille taholle, jota Ailuksen kuului kohdella esimiehenään ja jonka olisi kuulutut valvoa alaisensa tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Mutta mitä saa suhteutettuna vastaavassa tapauksessa tavallinen pälliäinen, joka menettää työnantajan luottamuksen? Kenkää ja  kolmen tai neljän kuukauden karenssin.