Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 5. syyskuuta 2013

Syysrastimietteitä

jormas: Takana on tämän päivän jälkeen kolmipäiväiset Syysrastit http://www.sininauhaliitto.fi/data/liitteet/syysrastit_mainos_2013_light(1).pdf.
Päivät ovat ja olivat aivan yhtä antoisat kuin aiemminkin. Ehkä tavallaan ne ovat myös valtakunnassamme ainutlaatuiset asiakkaiden ja työntekijöiden kohtaamisineen.
Toki muutamat Sininauhankin jäsenjärjestöt ovat järjestäneet omien asiakkaittensa tapaamisia jo kauan. Ehkä ainutlaatuisuus tuleekin siitä, että järjestämässä ja osallistumassa on monia järjestöjä yhdessä.

Elämäänsä voi kelata myös Vivamon rantasaunan laiturilla
Itse olen siis ollut mukana joka vuosi tietokilpailuineni. Olen pitänyt tärkeänä, että myös ne tai he, jotka eivät koe hengellisyyttä omakseen, voisivat löytää tietokilpailun kautta sisältöä rasteilta. Näin varmasti myös on, mutta rakastava, hengellinen ilmapiiri ei silti jätä ketään kylmäksi vaan koskettaa kaikkia. Ehkä myös illalla tähtitaivaan alla leirinuotiolla tai omassa yksinäisyydessä yöllä peiton alla.


Tämän kertaisilla rasteilla oli osallistujia vähemmän kuin koskaan. Siihen lienee monia syitä, joukossa myös sellaisia, joiden vuoksi pääjärjestäjän olisi syytä tutkia myös itseään. Kritiikkiä ei nimittäin sinällään tullut sisällöstä tai päivistä, vaan enemmänkin järjestäjästä itsestään. Veikkaan, että tämä ei näy niin sanotuissa palautelapuissa.

Silloin tällöin joku estii totuutta myös sienien huumaavasta vaikutuksesta
Mutta takaisin tietokilpailuun. Tällä kertaa voittajia on kaksi joukkuetta, toinen Sininauhasäätiön Topi-Katti yksiköstä ja toinen Jyväskylästä, Vaajakosken Suvannosta. Ehkä olikin aidosti heidän vuoronsa voittaa kymmenjoukkueinen kisa, jossa osallistujia oli 50 henkilöä. Sillä paikan bossin kommentti eilen illalla minulle kilpailuvastauksia palauttessaan oli, että eikö se jo olisi vaikka säälistä meidän vuoro, sillä niin monta kertaa olemme yrittäneet ja osallistuneet.

Toisaalta  olisi hienoa, jos Syysrastit laajenesivat ennestään vaikka edellä mainittujen muiden, vastaavien järjestäjien kanssa yhteisiksi päiviksi, jolloin mukana voisi olla lisäksi vaikkapa Suomen Katulähetysliitto, joka on järjestänyt kesä- ja talvipäiviään monta vuosikymmentä.

Myös ajatusta "jatkoista" olen markkinoinut monta vuotta. Silloin tarkoitan, että Syysrasteilla tarkkailtaisiin asiakasosallistujia "sillä silmällä", että olisiko paikallaan joillekin parin päivän jatkovuorokaudet. Siellä syvennettäisiin sisältöä ja mentäisiin työntekijöiden kanssa niin sanotusti pintaa syvemmälle. Näillä intiimeillä jatkoilla voisi valituista joku löytää pohjan pysyvään muutokseen.
Kun tästä kerron, on palaute yksimielisen kannustavaa, kunnes esiin nousee, että järjestöt maksaisivat valittujen ja kutsuttujen asikkaittensa jatkovuorokaudet. Tiedän, että kyseessä ei ole raha eikä niukkuus, vaikka sitäkin lähes jokaisella on. Kysymys on prorisoinnista, joka valitettavan usein ei ole asiakkaan, lähimmäisemme edun mukaista, jos siihen pitäisi satsata järjestön pussista jokunen "ylimääräinen" kymmenen euroa.

Ei kommentteja: