Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 21. toukokuuta 2013

Sama pää kesät talvet

jormas: Tänään tein nykyiselle työnantajalle ensimmäisen etätyöpäivän. Aiheena oli oman työn jatkohakemus ARAan.
Piti tehdä varsinainen hankehakemus ja hankesuunnitelma. Sainkin parin tunnin puurtamisen johdosta mielestäni oivallisen hankehakemuksen ja siirryin tekemään kymmensivuista hankesuunnitelmaa. Ja sain senkin valmiiksi. Ja tallensin hankehakemuksen päälle, joten parin tunnin työ meni taivaan tuuliin tai bittiavaruuteen. On lievä ilmaisu sanoa, että harmitti. Otti nimittäin aivan tavattomasti kupoliin.

Aika ei riittänyt tehdä hakemusta uudelleen, joten huomenna jatketaan. Nimittäin päivään mahtui myös yhden pääkaupunkiseudun järjestön palaveri.
Järjestö tuottaa aivan oivallisella tavalla naisille päihteetöntä asumista kodinomaisessa yhteisössä. Mutta tilat ovat auttamattomasti jääneet ajasta jälkeen, joten uudet on löydettävä tai tehtävä, muuten hukka tai mikä lie perii koko toiminnan. Joten jos joku tietää jollakin pääkaupunkiseudun kunnalla olevan tarvetta päihteettömään naisten asumisyksikköön, niin rohkeasti vaan yhteyttä minuun.

Ei kommentteja: