Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kasvissyöjän arkea Thaimaassa

päivis: Ensin pitää täsmentää, että vaikka kutsun itseäni kasvissyöjäksi, syön myös kalaa ja monia muita mereneläviä, kananmunia ja maitotuotteita. En siis puhu vegaanin suulla tai muuten tiukasti. Lihaa en kuitenkaan syö missään muodossa, vaikka monesti, varsinkin Suomessa, yritetään tarjota kanaa/broileria lautaselle, niin kuin kaksijalkaiset eivät mukamas olisikaan lihaa.

Kananmunasalaattia syömme usein. Se sopii niin aamupalaksi kuin lounaaksikin.
Se tuskin on kuitenkaan kovin thaimaalaista ruokaa, mutta edullista se on ainakin.
Vaikka Thaimaassa onkin paljon hedelmiä ja erilaisia vihanneksia tarjolla, ruokalistoilta harvemmin löytää kasvisruokaa. Reissujen jälkeen olen usein kurkkua myöten täynnä munakkaita ja viime matkalla keksimäni tomaattikeittokin alkoi jossain kohtaa vähän tökkiä.

Mutta nyt olen taas lähtöpisteessä ja vasta yksi munakas on tullut syötyä, eikä ainuttakaan tomaattisoppaa. Sen sijaan paistettua riisiä olen syönyt jo muutaman kerran, mutta aina mukana on ollut katkarapuja. Niitä syön vähän pitkin hampain. Annos on yleensa kuitenkin erittäin maukas, sillä riisin lisäksi pannulle laitetaan kananmunaa ja vihanneksia. Katkaravut voi tietysti pyytää jättämään annoksesta pois, mutta siinä on aina riski, että joku näppärä kokki keksii laittaa tilalle esimerkiksi kanaa tai possua.

Thaimaalainen nuudeli ei oikein mene kurkusta alas sekään. Luulin, että ruoan nimi on riisinuudeli, mutta sitten erehdyin tuohon thaimaalaiseen ja huomasin sen olevan samaa tahmaista ja limaista kummatusta.

Viime kerralla söin aika monet tomaattikeitot, annoksen riisiä ja valkosipulileipiä. Siinä on aika täyttävä ja maittava yhdistelmä, johon tietysti siihenkin ajan kanssa kyllästyy.

Ei kommentteja: