Viisivuotiskauteni Sininauhasäätiön käytävillä tyhjän panttina oli oiva oppisopimuskoulutus. 63-vuotiaana siirryin joutenoloon oppineena leppoistamisjaksolle, jonka jälkeen en ole laittanut tikkua ristiin rahan enkä minkään muunkaan vuoksi. Siinä mielessä yli 50-vuotiaille, työtä tekemättömille vuoden Thaimaan viisumi on täydellinen ja kuin itselleni räätälöity.
Leppoistamisen harjoitteluaikana kirkastui myös, että tahdon viettää osan vuodesta kaukana loskasta, lumesta ja pakkasista. Suunnitelmissa olikin hankkimallamme matkailuautolla talvet Välimeren rannoilla. Mutta Päiviksen asunto Thaimaan Pattayan Jomtienilla ja lopulta avioero laittoivat yhteisen seniorisuunnitelman pirstaleiksi. Oli taas jälleen kerran aika kerätä henkiset lelut sieltä täältä ja aloittaa alusta.
Uuden edessä olen ollut eräänkin kerran ja kysynyt varsinkin taipaleeni ilta-auringossa: "Milloin ihminen on liian vanha vanha aloittamaan alusta?" Ja vastannut joka kerta samalla tavalla: "En tiedä, mutta ei ainakaan vielä." Edellisyönä sitä taas kyselin, kun sain päässäni selväksi, että haluan satavarmasti taivaltaa yhdessä Morakotin kanssa. Piru adjutantteineen yritti korvalehdellä epätoivoisesti laittaa kapuloita rattaisiin, että niinpä niin, monennenko kerran? Sille sanoin ääneti takaisin, että sinunkin kosiskelulla kaikessa on joskus viimeinen kerta.
Kun naapurin kukko herätti jo totuttuun tapaansa puoli viisi, kysyin Tatalta: "Tahdotko ja menetkö kanssani kihlohin." Morakot katsoi netistä päivän kullan hinnan ja sanoi: "Of course I want and I go." Ja kun päivä koitti, skootteroimme pesulareissulla Phatthalungin kaupunkiin kiertämään kultasepänliikkeitä. Tuleva kihlattu sanoi sileät, joten kaksi sellaista lähti kohti Bangkokia kaiverrettaviksi. Minulle malli sopi mainiosti, sillä sellaiset olivat myös vanhemmillani. Jouluaattona pujotamme jossain sormukset sormiimme.Vaikka sanotaan Raidin tappavan kotona ja puutarhassa, kaikkeen sekään ei pysty. Sillä korvalehdelläni edelleen silloin tällöin istuva piru kuiskii kuin viimeisillään saalista menettämässä: "Usko pois Jormas, hyvänkin humalan jälkeen tulee kohmelo, kuten varmaan muistat? Niin tulee eräänä päivänä myös parisuhteeseen pysyvä arki ja perhehelvetti, jotka nekin kokemuksesta tiedät." Tähän vastaan henkimaailmassani: "Että tiedän, tiedän, mutten usko, etteikö tyhjyydessä voi olla sattuma ilman yhdenkään pirun metkuja."
Oikeastaan tänään piti kirjoittaa toinen osa mieltä avartavasta matkailusta, mutta jumiuduin elämään etukäteen ensi kuussa odottavia kihlajaisiamme. Joten ehkä huomenna jotain siitä miksi Thaimaa valikoitui elämäni ilta-auringon maaksi.