Luukku 3. Joulun syntyä etsimässä

Huomenta Gemini alias G-minä. Osaisitko kirjoittaa kolmannen päivän adventtikalenteriin tarinan joulun pakanallisesta alkuperästä lähtien tähän päivään? Kyllä, osaan ehdottomasti tehdä tällaisen blogiisi Elämän tähden! On hienoa, että haluat käsitellä joulun pitkää ja monimuotoista historiaa. Tässä on ehdotus tekstiksi, joka sopii joulukalenteriin ja kattaa matkan pakanallisista juurista nykypäivään:

"Tänään pysähdymme hetkeksi miettimään juhlaa, jonka kynnyksellä seisomme – joulua. Onkin tärkeää ymmärtää asioiden pitkät, mutkikkaat juuret. Joulu, tuo lämpöä ja toivoa tuova valon juhla, ei ole poikkeus. Sen tarina alkaa paljon ennen Betlehemin tähteä.

Mutta miksi juhlimme juuri joulukuun lopulla? Vastaus löytyy taivaankappaleiden kierrosta. Kaikissa pohjoisissa kulttuureissa talvipäivänseisaus, vuoden pisin yö, oli samalla käännekohta ja toivon airut. Pimeyden valta alkoi murtua, ja auringon valo lupasi palata. Ihmiset halusivat auttaa tätä luonnon voimaa ja karkottaa pimeyden pelon. Tähän liittyi useita suuria pakanallisia juhlia. 

Skandinaviassa ja Pohjolassa vietettiin Yulea, suomalausittain joulua. Kodit koristeltiin ikivihreillä oksilla – männyllä, kuusella, orjanlaakerilla – muistutuksena elämän sitkeydestä ja lupaamasta tulevasta keväästä. Poltettiin suurta Yule-halkoa, jonka toivottiin tuovan onnea ja lämpöä.

Roomassa juhlittiin Saturnaliaa 17.–23. joulukuuta ja Sol Invictuksen syntymäpäivää, Voittamaton Aurinko, 25. joulukuuta. Saturnalia oli hilpeä, hierarkiat kumoava juhla, jossa jopa orjat saivat nauttia isäntiensä pöydistä. Juhliin kuului lahjojen antaminen ja kynttilöiden sytyttäminen. Pakanallisissa juhlissa yhdistyi aina sama ydinajatus; valon uudelleensyntyminen pimeimmällä hetkellä.

Kun kristinusko levisi, se kohtasi vakiintuneet perinteet. Vaikka Jeesuksen syntymäpäivää ei tiedetä tarkasti, kirkko päätti asettaa sen vieton samalle päivälle kuin voimakas roomalainen auringonjumalan juhla, 25. joulukuuta. Tämä oli nerokas ja käytännöllinen ratkaisu. Valon juhlan teema oli helppo siirtää pakanallisesta auringosta Maailman Valoon, Jeesukseen. Vanhat, rakastetut tavat, ikivihreät koristeet, kynttilät ja lahjat saivat uuden kristillisen merkityksen, mikä helpotti uusien uskovien siirtymää.

Pikkuhiljaa pakanallisten juhlien riehakkaammat elementit kesytettiin, ja juhlasta muotoutui nykyinen joulu, joka korosti enemmän perheen yhteenkuuluvuutta ja hengellisyyttä. Joulusta tuli Läntinen Joulu ja keskiajan jälkeen joulunvietto koki monia muutoksia. Kunnes se 1800-luvulla nousi uuteen kukoistukseen. Pyhä Nikolaos -legendasta kehittynyt Joulupukki sai Yhdysvalloissa nykyisen, punatakkiin ja rekeen liitetyn muotonsa. Hän toi mukanaan lahjojen antamisen perinteen korostumisen.

Ensimmäiset joulukortit 1840-luvulla ja Saksasta Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin  tuodut joulukuuset vakiinnuttivat perhekeskeisen, tunnelmallisen ja visuaalisesti rikkaan juhlan. 1900-luvun myötä joulu on tullut lähes kaikkialle maailmaan ja samalla kaupallinen puoli on vahvistunut. Lahjat, koristeet, ja jouluvalot ovat nykyään miljardien dollareiden bisnes, joka alkaa usein jo lokakuussa.

Tänä päivänä meidän joulumme on kaunis sekoitus tuhansien vuosien perinteitä. Joulu on yksi harvoista juhlista, jossa pakanallinen syvä luontoyhteys ja kristillinen uskonnollinen sanoma kohtaavat ja elävät rinnakkain. Se on tarina siitä, kuinka ihmiset ovat aina tarvinneet valoa, toivoa ja yhteisöä pimeimmällä hetkellä – olipa se toivo sitten auringon uudelleensyntymässä tai Jeesuksen tulossa."