Blogeja ja rakkauskäsityksiä

Yli 5000 kirjoitusta, yli 10 vuotta ja paljon enemmän kuin miljoona lukukertaa. Se on paljon samalle alustalle ja samalla Elämän tähden -nimellä. Tietysti työkseen kirjoittavat tai joku julkisuuden henkilö saattaa saada kerralla satojatuhansia lukijoita. Mutta kirjoittaa vuosia joka päivä, siinä on haastetta ja tavoitetta kenelle tahansa.

Vaikka kirjoitankin etupäässä itselleni ja puran sillä tavoin mieltäni tarpeellisesta ja tarpeettomasta, on jokainen lukija, lukukerta ja varsinkin palaute tärkeä, sillä ne kaikki ovat arvokkaita. Siispä kiitos Marjut "viime öisestä" 🙃. Blogisivujeni oikeassa reunassa on kaksi palkkia – Tunnisteet ja Blogiarkisto, joita klikkaamalla pääsee lukemaan tai silmäilemään kirjoituksia vuosien varrelta. Itsekin niitä silloin tällöin luen uudelleen mitä mieltä olen jostakin ollut vaikka kymmenen vuotta aiemmin. Sen perusteella en edelleenkään ole takinkääntäjä, vaan näkemykset ovat pysyneet samoina.

Toki joskus joku onnistuu avartamaan ja varsinkin perustelemaan luutuneitakin käsityksiäni. Sanomansa muuttaminen, sen kirjottaminen tai muu tunnustaminen myös muille ei ole helppoa. Toki heitäkin on, joilla ei moneen asiaan ole omaa näkemystä lainkaan. Mielipiteitteni muokkaamisen piikkipaikalla on Päivis, jonka kanssa jaoin yli 10 vuotta vuoteen ja paljon muutakin maailman menosta. Ehkä hän ei itseään tästä tunnista, sillä silloin tällöin joku sanoo minua änkyräksi tai kinaajaksi. Toki olen sitäkin, sillä perustelematta en kästyksiäni toiseen saati huonompaan vaihda. Joskus siihen ei kuitenkaan tarvita kuin oikeaan osunut ehdotus, joista kerron nyt yhden.

Kun kirkkoni päättäjät päättivät keskustella samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, mietin, ​että jos kirkkoni siihen ryhtyy, taidan ottaa avioeron. Sillä silloisessa maailmassani avioliitto papin siunaamana oli tarkoitettu vain naisen ja miehen välille. Ajattelin ja ehkä sanoinkin Päivikselle, että varautuu tulevaan. Joka tapauksessa kerran hän sanoi minulle tämän tapaisesti: "Olet Jorma suureen ääneen mainostanut suvaitsevaisuuttasi, mutta onko se ollut pelkkää puhetta ja sanojen helinää tai pitäisikö sinun myös hieman tarkastella omia kantojasi?"

Menin itseeni, tuli ahdasta, mutta en lähtenyt pois. Vaan ryhdyin työhön korvien välin ja sydämeni kanssa, sillä avioliiton koossa pitäviä voimia ovat pakon ja järjen lisäksi rakkaus sekä sen tunne. Sitten näin mielikuvissani silmien edessä mustakantinen kirja kaunalossa kulkevat taivaspaikkojen jakajat, jotka sanovat olevansa Herran asialla. Minulle he eivät sitä ole omiessaan tehtäviä tuonpuoleisesta. Siihen leiriin en halunnut enkä halua edelleenkään kuulua.

Silti yllättäen huomasin kuitenkin olevani samassa veneessä kurttuotsaisten kanssa avioliittokäsityksineni. Joten jouduin kysymään itseltäni, että jos ei ihmiselle kuulu taivaspaikkojen tai manalan menolippujen kauppaaminen saati jako, niin kuuluuko kuitenkin päättää muiden rakkauksista? Oli oikeastaan pakkokin ymmärtää, että ei todellakaan kuulu. Enkä asialle mitään voisikaan, vaikka Suomessakin ammoisina aikoina vanhemmat mielellään naittivat jälkikasvua mieleisellään tavalla.