Väärien valintojen asiantuntija * 71

Ehkä juodessani ja sen jälkeenkin koin, että läheiseni kärsivät elämästäni minua enemmän. Elintapani ei itseäni juuri haitannut. Olin tuulten kuljettamana menossa milloin mihinkin suuntaan. Kuljin elämääni vailla päämäärää eikä huolta huomisesta ollut. 

Tein paljon laittomuuksia, joilla rahoitin ison osan elämääni. Eniten petin yrityksiä, tuttuja ja tuntemattomia sekä varastin. Alkuaikoina en koskaan yksityisiltä, mutta myöhemmin kyllä. Esimerkiksi jokaisesta yli 3-vaihteisesta polkupyörästä, oli se lukittu tai ei, sai kaksi pulloa kirkasta viinaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ei tarvinnut kuin varastaa, viedä ne jonnekin, soittaa missä fillarit ovat ja odottaa milloin juomat tulevat. 

Mutta oli siinä muutakin. Koin onnistumista pikkukonnana, joka hiveli nurin niskoin ollutta ja rakentunutta itsetuntoani. Vankilatuomioilta minut pelasti harkinta ja järjen himmeä kajo mihin ryhdyin, hyvä onni sekä laittomuuksia kanssani tehtailleet kollegat. Jotka kiinni jäätyään, eivät koskaan paljastaneet muita. Alan kielellä sanottuna eivät vasikoineet.

Koin olevani juovana alkoholistina urani huipulla alle 30-vuotiaana. Mutta yhä useammin pohdin, että tässäkö kaikki? Talous oli Liisan avulla ja kanssa turvattu, joten voisin juoda itseni helposti haudan lepoon. 

Aamuisin katsoin ikkunasta, että eikö maailmalla ole minulle enempää tarjottavana. Kunnes elämä alkoi kysellä lasin takaa yhä selkeämmin, mitä itselläsi on tarjottavana. Silloin pohdin ensimmäisiä kertoja vakavasti kuolemaa. En halunnut kuolla. Olin käsittänyt viimein yhden asian mitä en osakseni toivo.

Mutta en tiennyt mitä tahdon, sillä en ymmärtänyt mitä olen enkä varsinkaan miksi. Olin yhä pieni, onnettomalla itsetunnolla varustettu arka poika, joka koki olevansa vain päihdemaailmassa jotain ainutlaatuista. Olin kuitenkin tulemassa kulkemani tien päähän, sillä käsitin jokaisen kolon minussa täyttyvän päihteistä. En lähtenyt edes Liisan kanssa kylään, jos tiesin, että tarjolla ei ole kuin kahvia ja pullaa.

Pullo taskussa kuljin pitkin metsiä ja katuja koirani kanssa. Sille puhuin ja se ymmärsi. Kuten rakkaan koiran kuuluukin käsittää monet asiat ihmisperhettään paremmin. Viimein oli maljani täynnä ja päätin, että alkoholin on jäätävä, sillä vain ilman sitä tulee sisälleni tilaa löytää uusi My way - minun tieni. Olin karsinut elämästäni yhden väärän valinnan. 

En halunnut hylätä kavereitani enkä heidän hylkäävän minua. Kun istuin kantapaikkaani kahvin tai muun alkoholittoman juoman kanssa, saattoi joku mulkaista ja sanoa, että "hittoako täällä teet tai siihen istut, kun et edes juo". Olin tietämättäni tullut juomisestaan kärsivän omatunnoksi. Juova saattoi ajatella, jos katoan, lakkaa hänen omatuntonsa soimaamasta. Mutta en noussut, vaan vastasin: "Siksi istun, koska te olette parhaat kaverini eikä minulla muita ole."

Jonkun kuukauden kuluttua joku kysyi ensi kerran kahden ollessamme: "Olen huomannut, olet tosissaan muuttanut elämääsi. Miten pääsit viinasta eroon?" Silloin tiesin, että jokainen otettu ryyppy oli muuttunut pääomaksi ja näin tulevan tieni suunnan. Vaikka olin yksin sisimmässäni, olin onnellinen, onnellisempi ehkä kuin koskaan aiemmin.

Elämäni suunnan muuttaneita syitä on monia, joita kerron tähtien asentojen mukaan tässäkin kirjassa. Sen suhteen olen edelleen virran vietävänä. Pidän tältä osin laineilla lastuna olemisesta.