Ryhmässä minulle selvisi sekin, että jotkut asiat on tarkoitettu vain mielikuviksi. Eikä lainkaan toteutettaviksi. Lähellä olevaa Harjua kiersi nimittäin talvisin valaistu hiihtolatu. Sitä hiihdettiin lumikelien aikaan jokaisessa Porinassa. Jos olisi sukset ja monot. Kunnes seurakunta hankki hiihtovehkeet, jonka jälkeen kukaan ei voinut hiihtää enää edes mielikuvissa. Ei ainakaan Pitkäkadulla.
Saattoi olla diakonina silloin Juha Lappi, jolla oli omakotitalonsa tallin nurkassa käyttämättönä sorvi, jonka hän roudasikin verstaalle. Ja kun seuraavan ryhmän keskustelu alkoi, oli ensimmäinen puheenvuoro: "Tehtäisiin makkaratikkuja, jos meillä olisi hitsausvehkeet." Nekin seurakunta hankki. Jonka jälkeen ei voitu enää Porinassa hiihtää, sorvata eikä hitsata.
Mutta ei seurakunnan työntekijä hevin tästä mitään oppinut. Kun ei voitu enää hiihtää haaveissakaan, nousi aiheeksi, että jos olisi pieni puusorvi, niin tehtäsiin kynttilänjalkoja seurakunnan myyjäisiin ja mitä kaikkea muuta sillä voisikaan tehdä.
Olimme saaneet kouluilta ylijäämäruokaa, joka maistuikin pitkin viikkoa monen suussa. Ruuanlahjoittajien joukkoon oli liittymässä Jyväskylän kuntoutuskeskus, Häkkiseksikin kutsuttu päihdeongelmaisten hoitolaitos. Sen johtaja, Hannu Mattila soitti kerran. Hän ei ehkä ollut etukäteen ajatellut mihin järjestykseen hyvää tarkoittavat sanansa laittaisi:
"Terve Jorma. Kuten arvaat ja ehkä tiedätkin, meiltä jää ruokalasta ylimääräistä ruokaa, jolle on ollut jatkotoimituspaikkakin. Mutta nyt on tullut uudet EU-määräykset ja sikojen ruoka pitää kuumenta uudelleen ennen kuin sitä saa antaa niille. Joten olisikohan Pitkäkadun väellä sille käyttöä?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti