Pian on taas Asunnottomuuden yö. Olen tehnyt pitkän päivä- ja vähän muunkin työn asunnottumuuden poistamiseksi sekä ollut hankkimassa ja rakennuttamassa asuntoja paljon useammalle kuin tuhannelle tarvitsijalle. Kohderyhmänä ovat olleet kotia vailla olevat, joiden asuttamiseen ei riitä pelkät seinät eikä tuki, vaan tarvitaan muutakin.
Tämä kirjoitus perustuu pitkäaikaisen asunnottomuustyön operatiivisen johtajan ja sosiaalineuvoksen sekä tekoälyn väliseen keskusteluun syksyllä 2026. Keskustelussa pureudutaan Suomen asunnottomuuden realiteetteihin, tyhjillään oleviin asuntoihin ja kiinteistöihin, kotikuntalain haasteisiin sekä siihen, miten joustavilla ja inhimillisillä ratkaisuilla – kuten merikonttikodeilla – voitaisiin ratkaista asumisen umpisolmuja.
Tilastojen ja todellisuuden välinen kuilu
Suomessa on samaan aikaan tuhansia asunnottomia ja satoja tuhansia tyhjiä asuntoja. Pelkkä numeroiden vertailu ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Asunnottomien joukossa on hyvin vähän työssä käyviä, jolloin syrjäseutujen tyhjät asunnot ja halvat neliöt eivät yksinään ratkaise mitään, jos ihminen eristetään paikkaan, jossa ei ole palveluita, työtä tai tukiverkkoja. Pelkkä "seinien antaminen" ei riitä, sillä asunnottomuus on usein muutakin kuin asunnon puutetta. Moni tarvitsee ympärilleen rauhaa, joustavia säännöksiä sekä turvaverkkoja.
Mummonmökkimalli ja merikonttikodit ratkaisuna
Normaalin vuokrakerrostalon säännöt, tiiviit naapurustot ja kerrostaloasumisen rajoitteet eivät sovi kaikille. Siksi tarvitaan takaisin käyttöön ns. "mummonmökkimalli" tai erillisasuminen – tiloja, joissa saa elää omalla tavallaan ilman kerrostalon naapuripaineita. Yhtenä erinomaisena ja joustavana ratkaisuna toimivat merikonteista tehdyt kodit. Kuvan Hyvinkään asuntomessuilla esitellyssä merikonttikodissani olen asunut paljon yli kymmenen vuotta ja se on yhä kotini.
Koska konttikoti pystyy osoittamaan siirrettävyytensä ja liikuteltavuutensa, kuntien on huomattavasti helpompi myöntää sille määräaikaisia sijoitus- ja rakennuslupia. Tämä madaltaa byrokratian kynnystä ja mahdollistaa kaupunkien hyödyntämättömien välitilojen (kuten Sipoonkorven ja Östersundomin kaltaisten alueiden) hyödyntämisen väliaikaisesti tai pidemmälläkin tähtäimellä ilman raskaita kaavoitussolmuja.
Erikoistuminen vaatii rakenteellisia muutoksia
Jotta tällainen toimintamalli saataisiin aidosti lentoon, tarvitaan valtiovetoista otetta ja lainsäädäntömuutoksia. Aivan kuten vammaispalveluissa (esimerkiksi Invalidiliiton palvelutaloissa), asunnottomuustaustaisella henkilöllä pitäisi olla oikeus säilyttää entinen kotikuntansa ja sen palvelut, vaikka hän asuisi toisen kunnan alueella. Tämä poistaa vastaanottavalta kunnalta pelon sote-menojen räjähtämisestä. Ilmainen joukkoliikennelippu ja liikkumisen vapaus estää erakoitumista. Kun maaseudulla tai välitilassa asuvalla on käytössään valtion subventoima lippu, hän pääsee helposti tapaamaan läheisiään, hoitamaan asioitaan ja liikkumaan sinne missä omat palvelut sijaitsevat. Ateriointi ja arjen ankkurit, yhteisöruokailut sekä päivittäiset rakenteet luovat turvaa ja tuovat rytmiä päiviin. Taloudelliset kannustimet kunnille ovatkin tärkeitä. Valtiollinen sijoitustuki ja pitoaluebonus muuttavat tyhjät kiinteistöt ja maapohjat kunnille rasitteen sijaan voimavaraksi.
Katse kohti tulevaisuutta
Asunnottomuustyön käytännön kokemus osoittaa, että ratkaisut ovat olemassa – kyse on tahdosta, ennakkoluulottomuudesta ja lainsäädännön viilaamisesta. Kun asiantuntijuus ja arjen realiteetit kohtaavat, voimme luoda järjestelmän, jossa ihminen saa arvokkaan kodin, vapauden ja tarvittavat tukiverkot ilman, että kenenkään tarvitsee jäädä yhteiskunnan rattaiden väliin. Kun aikoinaan oli koossa ns. neljän viisaan miehen ryhmä, se kuuli minuakin. Merikonttikodeista tehty mummonmökkimalli ei ollut raporteissa edes maininnan arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti