Alajärveläinen Järviseutu-lehti muistelee maksumuurin takana ysärijutuissaan Soinin Kolunkylän majavia. Kuvankaappauksen aiheesta lähetti minulle etäystäväni, kaimapuoli Jarno, joka viettää nimipäiväänsä samana päivänä kanssani. Muutakin lähetys palautti mieleen, sillä vuosi vuodelta kutistuva Soinin kunta on vain muutaman kymmenen kilometrin päässä isäni synnyinkunnasta, jonka talosta esivanhempani koppasisivat Soinin nimeksi ja osaksi Petter ja Elisabet Hällströmin laajaa tanskalais-ruotsalaista lautturisukua. Toinenkin mukava aasinsilta aiheesta löytyy, sillä kotini oli vuosikymmenen osoitteessa Koluntie 105. Sama numero oli työpaikkani osoitteessa ja on sosiaaliturvatunnukseni loppuosassa. Saatiinpa kerran yöpyä tai ainakin toivoa Päiviksen kanssa, että yönylireissulla Tallinnaan hotellihuoneemme numero olisi ollut "Huone 105". Sen ovat laulaneet muun muassa Kikasta Einiin ja Virve Rostista Erika Vikmaniin. Suunnittelimpa aikoinaan sitäkin, kuinka saisin maksumuurin takana olevia majavia tai niiden sukulaisia Jokilaakson asukkaiksi. Siinä olisivat kyllä omatkin jalat kastuneet viranomais- ja majavapatovesissä.
Aivan heinäkuun alussa soitti outo mies ja kysyi voisikohan hän tai he olla joen ja sillan toisella puolella olevan hevoslaitumen vieressä matkailuvaunussa yötä? Tämän minä, että toki varmasti, vaikkei se maatani olekaan, sillä Johanssonit ovat oikein mukavia peruskyläläisiä. Ja lisäsin, kun tähtieni asento oli suotuisa, että olisihan Jokilaakson pihapiirissäkin tilaa ollut. Sitä hän tai he tulivat sitten seuraavana aamuna katsomaan. Ruokakuntaan kuului ihmisjäsenten lisäksi Ahti Lapinkoira ja Daniel Ranskanpaimenkoira. Joka ei ollut päästä Maljapurolammesta ylös hypättyään laiturilta kaislikkoon luultuaan sen sen olevan kuivaa maata. Koko jengin piti olla vain jokunen yö, mutta se venyi pysyvän kodin puutteessa lähes kolmeksi kuukaudeksi.
Tällä viikolla uusi maja oli löytynyt naapurikunnasta ja enää vain leiri on purkamatta. Kesäasukasaikana ehdin jo jonkin kerran miettiä, että mitähän tästä tulee, sillä tavaraa ilmestyi joka viikko lisää. Loppupelissä oli yhden sijaan harrastusmaastoautojakin kolme. Mutta sekä koirat että ihmiset olivat oikein mukavia, "sinne päin" omien teittensä kulkijoita. Joten olin hyvilläni voidessani olla pienenä osasena tuuppimassa heitä kohti uutta, yhteistä tulevaisuutta.
Rakennusvalvonnan mielestä määräaikainen merikonttikoti-leirini on menossa yhtä matkaa ympäröivän luonnon kanssa talviunille. Sillä ensi viikon jälkeen lähden Jokilaakson joutsenten ja muiden muuttolintujen kanssa lämpimämpiin maihin. Kun en viime kesänä nähnyt pääskysiä, niin ehkä talvikotimatkani Etelä-Thaimaahan, lähelle Malesian rajaa on niitä pisimpiä. Vaikkei viime kesän aurinko näyttänytkään parhaita puoliaan, piti Säidensäätäjä loitolla myös aiempien vuosien tulvat. Joten elämä on edelleen laiffii ja ihmisen parasta aikaa. Satoi tai paistoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti