Minäkin olen kantanut joskus vuodetta mukanani, osa 1

En ole varma aukeaako Hesarin tämän aamun koko juttu teltassa kesän Kaunissaaressa asuvista tätä klikkaamalla, sillä lehden nettiversiossa luki, että tilaajille. Se selvinnee halukkaille kokeilemalla. Artikkeli kuitenkin laittoi minut muistelemaan omia asumisiani, joihin niihinkin on kuulunut teltassa asumista.

Ensimmäisen telttayön nukuin syntymäkotini keittiön lattialle pystytetyssä Sopu-teltassa siskoni kanssa. Vanhempieni nukkuessa seinän takana kahdesta hetekasta tehdyssä parisängyssä. Myöhemmin oma vuode oli ensimmäisessä kodissani ainakin kuudessa eri huoneessa. Yövyin myös Irmelin kanssa sen ulkorakennuksen vintillä puuceen yläpuolella ja kesäksi pihalle pystytetyssä teltassa. Sekä leikkimökissä, joka ainakin yhtenä vuonna toimi kaniemme kesäheinän talvivarastona.

Telttayöpymisiä tuli lisäksi ainakin Rusutjärven leirintäalueella ja viereisellä seurakunnan leirillä sekä myöhemmin pitkin Pohjoismaita parisuhteessa ja ilman, alkoholeineen ja ilman. Päiviksen kanssa telttailimme Vespa-skootterillamme Virossa ja Oldsmobile Cutlass Broughan Cieralla Dieselillä ainakin Ruotsissa. Oma lukunsa on armeijan aikainen asuminen kertausharjoituksineen ja telttaöineen Santahaminan lisäksi ainakin Vekarajärvellä ja Östersundomin metsissä

Kun irtauduin noin 30 vuoden jälkeen syntymäkodistani Korpintiellä, ei minua nurkkiinsa kylän epäsiistinä juopona moni kelpuuttanut. Yksi kelpuuttanut oli Kaj Mannerheimo. Monan ja hänen uima-allashuoneessa Keravalla vietin eräänkin yön. Kuten Kaiffarin kanssa Russalla Mirjam Hietikon omakotitalon yläkerrassakin. Sitten tapasin Liisan. Hänen kodistaan Vaasankadun kerrostalossa Jyväskylässä tuli minukin kotini. Kesäisin vietimme silloin päiviä ja öitä myös huvilateltassa Lehtisaaressa. Kuten myöhemmin Liisan ostamassa omakotitalossakin Palokan Heikkilässä.

Kun sen myimme, rakensimme tai oikeastaan  rakennutimme käsin veistetyistä Liisan metsän tukeista hirsitalon. Se sai nimekseen Syrjäntakanen, josta jouduin luopumaan Liisan kuoleman seurauksena. Nykyisin edelleen rakas paikka lienee menettänyt nimensäkin. Jäljellä on vain muistot kesäpäivistä ja talvipakkasista Liisan ja Markon kanssa eläiminemme Syrjänlammen rannalla. Timon toimiessa kotimiehenä.

Varsinainen kotimme oli silloin Kalliomäen puolimatkankoti Puuppolassa. Sen lisäksi kannoin osaltani vastuuta myös entisestä Veljeskodista. Joten asuin kahta ja kolmeakin kotia yhtäaikaisesti. Ehkä se kaikki enteili edessä olevaa avioeroa, sillä olin siirtynyt Sininauhasäätiölle, jota en saanut toimimaan itseäni tyydyttävällä tavalla asumalla Keski-Suomessa. Asuinkin osin Helsingissä Päiväkeskus Karvisen toimistohuoneen parvisängyssä, työpisteeni ollessa sen alla. Voinkin sanoa tulleeni silloin kirjaimellisesti "tuumasta toimeen".

Ehkä hassua on, etten aikoinaan osannut edes kuvitella, että muuttaisin joskus jonnekin lapsuudenkodistani. Toisaalta, jos tähtien asennot ja valintani olisivat olleet toisenlaiset, ehkä asuisin vieläkin Korpintiellä. Sillä vanhempieni rakentama talo voi tänään ehkä paremmin kuin koskaan tai uutena yli 70 vuotta sitten. Tätä kirjoitusta mahdollisesti korjaan päivien mittaan, jos muistan jotain uutta. Joka tapauksessa jatkan huomenna, sillä edessä oli elämä Päiviksen ja Morakotin kanssa.