Eläkeläisjengi aikoo opettaa katujengien nuorille rikollisille käytöstapoja

Viime yönä netistä sattui silmiini uutinen: "Rikosuutisten saamien tietojen mukaan pääkaupunkiseudulle on perustettu eläkeläisten toimesta uusi katujengi, joka aikoo puuttua huolestuttavasti lisääntyneeseen nuorisorikollisuuteen. Koska poliisilla on niin paljon muutakin tekemistä kuin vahtia jatkuvasti alaikäisten pikkurikollisten kolttosia, eläkeläisjengi Korstokingit aikoo ottaa vastuuta pääkaupunkiseudun nuorisojengien opastamisesta takaisin kaidalle polulle. Rikosuutisille on kerrottu, että Korstokingeihin kuuluu hyväkuntoisia jäseniä useista seutukunnan senioritaloista, mutta myös omillaan asuvia henkilöitä. Monet ovat eläkkeellä olevia poliiseja tai armeijan kapiaisia. Hyväksi havaitut perinteiset kasvatusmenetelmät on heillä vielä tuoreessa muistissa. – Niin nokialaisen nuoriso-ohjaimen kuin muidenkin peruskasvatusvälineiden käyttö edelleen hallitaan, vakuuttaa  Korstokingien presidentti Aatos Patukka. Eläkeläisjengiin kuuluu myös verbaalista lahjakkuutta omaavia naisjäseniä, jotka pitävät huolen kolttosten teosta tavattujen nuorten sanallisesta ohjeistamisesta. Korstokingit aikovat aloittaa käytännön toimintansa iltojen suussa, kunhan kadut vähän hämärtyvät. Asian johdosta haastatellut konstaapelit Uljas Puhakka ja Tuulevi Sateenhärmä sanovat, ettei heillä ole mitään sitä vastaan, vaikka nuorisoa vähän käytöstavoille opastetaan, kunhan asiassa ei mennä liiallisuuksiin."

Lukemani laittoi pohtimaan onko virkavalta puuttunut elämääni turhaan tai muuten liian kanssa vai onko suhde poliisiin balanssissa. Sanoisin, että tasapainossa ollaan saatuine sakkoineen, putkaöineen ja muine kurinpalautuksineen. Vaikkeivät Jokilaakson kodan ikkunaan ja opasteisiin ampumiset, ilkivalta, raha-, vene- sekä muutkaan varkaudet olekaan riittäneet siihen, että välillä liiankin lyhyt lain koura olisi tullut livenä paikan päälle. Joskus on aidosti tuntunut, että joitakin joukkoja tarvittaisiin oikeassa elämässäkin liivijengien rinnalle pitämään järjestystä ja kansaa herrojen ja narrien nuhteessa. Sen sijaan Soiniityntien sillanpielen uimapaikalla ovat joskus käyneet Tikkurilan poliisikoirat kesähelteillä kastamassa turkkejaan Tuusulanjoessa. Onpa pihapiiristämme löytynyt kesäleiripaikkakin valtion virkahenkilö pariskunnalle maastureineen, huvikoirineen sekä matkakotineen.

Mutta vaikka olen kulkenut lavean tien lisäksi kaidallakin polulla, olen ollut silloinkin turvallisten lainvaljojien ympäröimänä, sillä muistelen tätini olleen poliisi. Samaa sorttia on myös veljeni, hänen tyttärensä sekä ex-vaimoni tyttären puoliso. Samassa viime yön valvomispaketissa mietin sitäkin millainen olisi oma ja muiden elämä, jos ei olisi mitään lakeja, järjestystä eikä niiden valvojia? Miten pitäisin omaisuudestani huolta tai kiinni hengestäni ja muusta turvallisuudesta, jos roskajoukko voisi tulla kotiini, syödä evääni, juoda juomani, raiskata vaimoni sekä pahoinpidellä muun perheeni ja sanoa minulle: "Pistä poika reppu pykälään ja lähde menemään, sillä me asetutaan taloksi." Ehkä autonkin millä silloin mennä ja tulla pitäisi olla seutukunnan huonoin, jos sitä voisi kolhia tai ottaa käyttöönsä vastuuseen joutumatta kuka tahansa.