Kerran tapasin optimistin ja pessimistin Jokilaaksossa

Optimisti ja pessimisti seisoivat vielä silloin Jaakkola-Jokilaakson suojättömaan reunalla. Pajujen ja leppien joukossa liian lähellä tien reunaa kasvoi yksi jo pari kertaa auramienen lanaama kitukasvuinen, mutta sitkeä tammen alku. Pessimisti huokaisi ja puuskahti: "Katsokaa nyt tätäkin. Maaperä on pelkkää savea, vettä ja kivenmurikoita. Tuokin puun tynkä kuolee ensi talvena. Ja jos ei muuten kuole, niin joku hiihtäjä hiihtää sen vahingossa kumoon tai ilkivallantekijä katkaisee tahallaan. Turha tässä on edes seistä, kun kohta alkaa sataa kuitenkin."

​Optimisti hymyili leveästi ja levitti kätensä: "Älä ole tuollainen! Minä näen tässä jo upean luonnonpuiston ja suojelualueen. Tuo tammikin kasvaa vuosien saatossa vieressä olevan hautapaikan muistokiven ylle valtavaksi puuksi, jonka alle tulee ehkä muisteluille penkkikin. Lapset luistelevat talvella joen ja lammen jäillä sekä kesäisin onkivat, uivat tai leikkivät muita vesileikkejä, kukat kukkivat ja linnut laulavat. Myllykylästä tulee Kehä Nelosen eteläisen Tuusulan lounainen portti pääkaupunkiseudulle ja Jokilaaksosta sen ainutlaatuinen helmi, uskokaa pois!"

​Itse en sanonut mitään, vaan kävelin pienen tammen luo, kyykistyin ja kokeilin multaa sormillani. Sitten nousin, otin sillanpielestä  Tuusulanjoen vettä ja kaadoin taimen juurelle. Poimin myös maasta muutaman kiven ja asettelin ne ympärille Maljapuron varteen suojaksi tuulelta ja tallaajilta sekä palasin toisten luo: "Tammen taimi tarvitsee vettä kerran viikossa ja suojan auramiehen lisäksi myös jäniksiltä. Sinä optimistina voisit hoitaa loppuun luvat luonnonsuojelualuetta varten ja sinä pessimistinä voit listata kaikki mahdolliset tuholaiset ja muut uhat, niin minä etsin niihin sopivat lääkkeet sekä muut torjuntakeinot. Mutta meitä kaikkia tarvitaan. Yksi kertoo kaikki syyt miksi varautua pahimpaan ja toinen kertoo mistä aloittaa torjunnan. Minä taas realistina yritän pitää huolen, että huomennakin on jotain mitä hoitaa.

Nyt Jokilaakso on luonnosuojelualue, jonka keskellä asun. Yli kymmenen vuotta sitten kuorimme kauhakuormaajalla Matkakotimme parkkipaikan päältä pinnan risu- kivi ja joutomaakasaksi, joka sai muokkautua luonnossa omaan tahtiin viime kesään saakka, kuin odottaen jalostajaansa. Vuosia hissun kissun luontoon mukautunut kumpare sai nimen Outokumpu. Eniten tilaa itselleen ovat sillä valloittaneet nokkoset ja Himalajan vuorilta karannut, Suomen viranomaisten jahtaama lainsuojaton eli jättibalsami.

Olen antanut sen touhuta, kuten kaiken muunkin kasvillisuuden pieniä polkuja ja pihapiiriä lukuunottamatta kuten tykkäävät. Nyt talvella päätin, että taidan tehdä asialle jotain ja hankkia niitty- ja kedonkukkien monivuotisia siemeniä sekä kylvää niitä sinne tänne. Sitten seuraan mitä niistä sanovat nokkoset, maitohorsmat sekä muut kanta-asukkaat tai mamut, joista palsami on vain yksi. Toinen kiintoisa kohde on katottomaksi Green​Houseksi päätynyt kasvihuone, jonka lumitaakasta pudonnutta kattoa kyllästyin keväästä toiseen korjaamaan. Kun ei tullutkaan ennustajaeukko Heidi Hautalan povaamia lumettomia talvia. Joten otin koko katon pois ja istutin sisään jäniksiltä ja vapailta kaneilta suojaan muun muassa karviaisia ja pari luumupuuta.

Nyt taidan istuttaa seinien ulko- ja ehkä sisäpuolellekin samoja kesäkukkia kuin Outokummullekin ja katsella mitä tapahtuu. Jos kukkia valmistuu, ovat varmasti ainakin naapurin mehiläisyhdyskunnat ja muut hunajan kerääjät asiasta hyvillään. Mutta minulla on leikkokukille muutakin käyttöä, jonka mahdollisti Tuusulan seurakunnan käyttöönottama hautahaku. Sillä moni kanssani ajassa vaeltanut on siirtynyt hautausmaiden kautta kuka minnekin ajattomuuteen. Jos kaikki menee kuten suunnittelen, ostan Puuilosta tai Tokmannilta muovisia hautamaljoja, joissa vien kukkia hautakummuille. Siellä sanon kullekin: "Terve pitkästä aikaa. Kuten ehkä huomaat tai jostakin näet, en ole unohtanut. Joten toin viimeiselle leposijallesi kasvattamiani kukkia Jokilaaksosta." 

Ainakin kaukana Suomesta visioituna tämä tuntuu oikein mukavalta ja thaimaalaisten uskomusten mukaan hyödylliseltäkin päivien ja miksen kesäöidenkin pikku sisällöltä. Jos onnistun ketojen kukkien kasvatuksessa, luulen niitä riittävän naapureiden ja muidenkin maljakoihin, ovat ne sitten keittiöiden pöydillä, haudoilla tai jossain aivan muualla.