Hyvää matkaa koirien taivaaseen Niilo

Lähes päivälleen 10 vuotta sitten lauantaina 27. helmikuuta 2016 Päivis kirjotti ja kuvitti Elämän tähden blogissaan osaomistuskoira Niilosta näin: "Paluu Jokilaaksoon merkitsi myös osaomistuskoira-Niilon siirtymistä maalaiskotiinsa eli meille. Koiraperheen arki on hieman erilaista kuin koirattoman. Niilon kaupunkikodissa on laskeskeltu, että ilman koiraa päivään tulee kolme lisätuntia, jotka mahdollistavat ties mitä muuta tekemistä. Kääntäen tuo tarkoittanee, että Niilon kanssa ollessa jotain muuta pitää jättää tekemättä.

Niilon tapaaminen oli taas ratkiriemukas. On mukava huomata, miten se aina on niin innoissaan useamman viikon eron jälkeen. Eikä sille kodin vaihtaminen näytä tuottavan mitään ongelmaa. Niilolla on Jokilaaksossa yleensä paljon virikkeitä sisälläkin, koska Merikonttikodin ikkunat yltävät lattiaan asti. Se näkee ulos vaikka makuultaan. Ja niin se usein tekeekin. Heti ensimmäisenä päivänä ulkona ei kuitenkaan ollut juuri mitään vahdittavaa, sillä kaneja ei nyt jostain syystä ole näkynyt ainuttakaan. Luotan kuitenkin siihen, että jostain ne taas ilmestyvät pihaamme. Niin kuin aina ennenkin.

Päin vastoin kuin yleensä, Jorma totesi tällä kertaa Niilon nähdessään, ettei se ole ollenkaan laihtunut. Yleensä käy niin, että meillä ollessaan se saa takaisin kilot, jotka se kaupunkijaksollaan on karistanut. Kieltämättä minustakin näytti, että paino on pysynyt ennallaan. Tosin vyötärön kohdalla oli kuitenkin suositeltava kaari. Ehkä lähdemme oletuksesta, että Niilo on nyt normaalipainoinen. Mitä se sitten rotujen koiran kohdalla tarkoittaakaan. Se kun on täydellisesti oma itsensä ilman vaadittavaa säkäkorkeutta tai muuta rotukoirien elämään kuuluvaa asiaa. Päätän raporttini Niilosta tähän, sillä minulla on nyt täytettävänä tuo alussa mainittu kolmetuntinen. Tai kun Niilo tuli meille vasta iltapäivällä, ehkä tämän päivän koirasisällöksi riittää 1,5 tuntia. Siitä on käyttämättä tasan sen verran, että vielä on aikaa iltalenkin verran jäljellä."

Viime yönä Thaimaan taivaan alla, kaukana Suomesta minut tavoitti vuoteen uumenista Liisan lähettämä suruviesti: "Niilon vointi heikkeni nopeasti ja tuotiin äsken eläinlääkäriin, jossa jouduttiin tekemään se viimeinen päätös. Niilo eli hyvän elämän. Oli Timon ja minun silitettävänä viimeiseen hengenvetoon. Tässä vielä hetki ollaan Niilon kanssa. Haudataan sitten tuhkat ensi kesänä Rudin viereen."

Silloin Niilon enimmillään neljä yhtäaikaista kotia muuttuvat lopullisesti yhdeksi, viimeiseksi leposijaksi Jokilaakson Rabbit Islandille. Meitä oli neljä tasavertaista ihmisjäsentä sen perheissä tai perheessä, sillä miten se mahtoikaan ajatella Päiviksen, Liisan, Timon ja minut. Tosin Jokilaaksossa viimeiset vuodet Niilo kävi vain vierailevana tähtenä. Mutta meistä monesta johtuen sen tai hänen ei koskaan tarvinnut olla tutullakaan vieraalla hoidossa. Minulla olevassa viimeisessä, pari viikkoa vanhassa, Liisan tai Timon ottamassa kuvassa Niilo katselee meren jäällä kohti taivasta kuin kysyen, että tuonneko menen ja tapaan parhaan koirakaverini Rudin? 

Itse kirjoitin blogissani Niilosta puolivälissä sen elämää näin: "Minulla on aina ollut koira. Joten pidän niistä, kuten voisi sanoa kaikista muistakin eläimistä. Tai ainakin hyväksyn niiden yhtäläisen oikeuden elämään kuten itsellänikin on. Punkeista hyttysiin ja paarmoista paskakärpäsiin. Koirani ennen Niiloa ovat kaikki olleet rotukoiria. Se onkin ensimmäinen rotujenkoiramme. Sen isä on jackrusselin terrieri ja äiti tuhannen tarinan tyttö Tallinnan kadulta.

Olin jo pitkään ajatellut, että aika, jolloin koira asuu kanssani samassa taloudessa on lopullisesti ohi, koska en halua luopua matkustelusta ulkomailla enkä Thaimaan kodista. Kunnes kerran jossakin keskustelussa tuli mieleeni, että sehän on nykyään kovin trendikästä osaomistaa sitä ja tätä. Mutta se ei vielä vienyt ajatusta satamaan, että omistaisin Päiviksen, vaimoni kanssa koiran kahdestaan. 

En nimittäin halunnut koiran olevan itsekkyyteni vuoksi vieraalla hoidossa. Tarvittiin siis toinen omistaja, joka omistaisi Niilosta toisen puolen. Heidän kanssa jakaisimme vastuun tasan fiftysixty, kuten Matti sanoi. Koiralla olisi kaksi kotia, joissa se viettää vuotensa tasan kummassakin erikseen sovittavin jaksoin. Näin on ollut nyt yli seitsemän vuotta. Osaomistuskoira Niilolla on kaupunkikoti ja koti maalla, joihin molempiin se on aina ollut yhtä innokas lähtemään ja jäämään. Joten Niilo ei myöskään ole perhekoira vaan kahden perheen koira. 

Ja yhtä innokkaasti se lähtee korvalääkäriinkin, sillä sen se yhdistää asiaan vasta, kun eläinlääkäri avaa toimenpidehuoneen oven. Korva-sana sillä on kuitenkin inholistan ykkösenä, jonka se poimii ihmisten välisistä keskusteluistakin etsien pikaisesti piilopaikan. Mutta miksi meillä on sitten monen rotukoiran jälkeen rotujenkoira? Muista Niilon emäntien ja isäntien motiiveista en sano mitään, mutta sanon yhden omistani.

Se on henkilökohtainen, yhden hengen vastaisku pentutehtailua vastaan, sillä rotujenkoiria ei juurikaan kukaan jalosta myytäväksi. Näin on myös katukoirien laita ja vastaavien kanssa, joita tuodaan Suomeenkin monesta maasta ympäri yhteistä palloamme. Jokainen Suomessa syntynyt tai sinne tuotu monirotuinen koira vie yhdeltä jalostetulta koiralta paikan. Siitä minä pidän."